Kun aineisto on tallennettu ja arkistoidaan ja avataan oikein, se palvelee uusia tutkimuksia, opetusta ja opiskelua. Viestiminen oikea-aikaisesti, oikealla tavalla ja oikealle kohderyhmälle parantaa tieteen tulosten käyttöä päätöksenteon tukena.
Jatkokäyttö
Viimeisimmät artikkelit
Vastuullinen tutkija ajattelee myös tulevia sukupolvia.
Tutkimuksen, tiedonvälityksen ja tietoperusteisen yhteiskunnallisen keskustelun vapaus on kaikkien yhteinen asia.
Oppijoita on monenlaisia. Avoin oppiminen on osa avointa tiedettä ja suuntaus, joka tähtää helpottamaan kaikkien osallistumista oppimiseen.
Tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin tulisi perustua tutkitulle tiedolle eli ymmärrykselle siitä, missä määrin pystymme vaikuttavuutta todentamaan.
Kun tieteen merkitystä yksilön elämässä tarkastelee hänestä itsestään päin, tilanne hahmottuu ihmisen tasalta ja ihmisen mittakaavassa.
Tampereen yliopiston tiedeviestintäkoulutus avartaa käsityksiä moniammatillisesta tiedeviestinnästä ja tieteen laaja-alaisuudesta. Se valmistaa tutkijoita ja muita tiedepohjaisia toimijoita yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.
Tietyn alan erikoisasiantuntijan löytäminen on Suomessa harmillisen hankalaa. Onneksi kansallinen tutkijahakemisto on vireillä, eli parannusta asiaan on luvassa.
Muidenkin kuin julkaisutietojen huomioiminen tutkijan meritoitumisessa ja arvioinneissa edellyttää tietojen vastuullista kokoamista paikkaan, josta niitä voidaan helposti hyödyntää.
Vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallinen suositus antaa ohjeita siihen, kuinka tutkijanarviointi suoritetaan alusta loppuun asti vastuullisesti.
Nuorille suunnatut tiedetyöpajat onnistuvat parhaiten silloin, kun järjestäjät ovat selvillä omista tavoitteistaan sekä kohderyhmän valmiuksista.
Tiedejatutkimus.fi on verkkoportaali, joka kokoaa ja jakaa tietoa Suomessa tehtävästä tutkimuksesta. Paremmin saatavilla oleva tieto lisää tutkimuksen vaikuttavuutta ja näkyvyyttä.
FAIR-lyhenne tarkoittaa, että tutkimuksen lähdeaineistojen, menetelmien ja tietotuotteiden tulee olla löydettävissä, saatavilla, siirrettävissä tai yhdistettävissä ja uudelleen käytettävissä.