Tutkimusaineiston kulttuuriperintöarvo

Tutkijayhteisössä keskustellaan tänä päivänä avoimeen tieteeseen liittyvien kysymysten yhteydessä siitä, miten ja mihin vastuullinen tutkija arkistoi tutkimusaineistonsa.

Kun tarkastellaan tutkimusaineiston elinkaarta, on tärkeää huomioida, että aineistolla voi olla kulttuuriperintöarvoa myös tuleville sukupolville, joten se tulisi säilyttää pitkän aikaa. Erityisesti humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen yhteydessä kerättävällä laadullisella aineistolla on usein myös kulttuuriperintöarvoa.

Mitä on kulttuuriperintöaineisto?

Kulttuuriperintöaineistoon kuuluu ihmisen käyttäytymisen yhteydessä syntyvää aineistoa, joka kertoo ihmisen historiasta ja merkityksestä. Tässä artikkelissa kiinnitämme erityistä huomiota aineistoon, joka syntyy tutkimusprosesseissa, joissa vastaajat ovat itse mukana luomassa materiaalia, esimerkiksi haastatteluissa. Jos tätä aineistoa ei arkistoida tutkimuksen päätyttyä, se voidaan menettää lopullisesti.

Suomessa on useita yleishyödyllisiä kulttuuriperintöorganisaatioita, jotka ottavat vastaan kulttuuriperintöaineistoja.

Suomessa on useita yleishyödyllisiä kulttuuriperintöorganisaatioita, jotka ottavat vastaan kulttuuriperintöaineistoja. Erityisesti Svenska litteratursällskapet i Finlandilla ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on lain mukaan erityisvastuu kulttuuri-ilmiöiden dokumentoimisesta ja kerätyn kulttuuriperintöaineiston tutkimuskäytön edistämisestä.

Tutkijan vastuu kulttuuriperinnöstä

Vastuullisen tutkijan tulee edistää kulttuuriperinnön säilymistä. Tämä käy ilmi perustuslaista, jonka mukaan ”Vastuu – – kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille”. Myös Euroopan neuvoston kulttuuriperinnön arvoa yhteiskunnalle koskevassa puitesopimuksessa vuodelta 2005, joka tunnetaan nimellä Faron yleissopimus ja johon Suomi sitoutui vuonna 2018, painotetaan jokaisen ihmisen oikeutta kulttuuriperintöön ja vastuuta siitä. Tämä vastuu on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Yhteisön on kiinnitettävä erityistä huomiota kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja sen kestävään käyttöön.

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa -ohjeessa todetaan lisäksi, että ”Tutkija kunnioittaa aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä – – ”.

Sen vuoksi vastuulliseen tutkimukseen kuuluu, että tutkija ottaa huomioon kysymyksen tutkimusaineiston kulttuuriperintöarvosta ja alkuperäisaineiston arkistoinnista tuleville sukupolville suunnitellessaan ja toteuttaessaan aineistonkeruuta.

Tutkittava ja kulttuuriperintö

Kun tutkija tekee haastatteluja, joissa tutkittava kertoo elämästään ja kokemuksistaan, aineisto ei ole vain tutkimusaineistoa vaan myös henkilön omaa tarinaa ja hänen omaa kulttuuriperintöään. Kaikilla tutkimukseen osallistuvilla henkilöillä on oikeus omaan tarinaansa ja historiaansa, joka on säilytettävä tulevaisuutta varten. Tämä näkökulma korostuu erityisesti sellaisten henkilöiden ja ryhmien kohdalla, joiden elämää ja kulttuuria ei ole aiemmin eri syistä tehty näkyväksi.

Kerätyn aineiston säilyttämiseen liittyy myös toinen eettinen ulottuvuus. Yhteiskunnan pienillä ryhmillä ei välttämättä ole resursseja sitoutua toistuvaan tutkimukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi viittomakieliset tai alkuperäisväestöön kuuluvat ryhmät. Tästä syystä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisemassa Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa -ohjeessa painotetaan, että tutkimusaineiston avaamisella voidaan vähentää pieniin väestöryhmiin kohdistuvaa tutkimuspainetta.

Kulttuuriperintöaineisto ei ole määritelmänsä mukaan sidottu tiettyyn tutkimuskysymykseen tai tieteenalaan. Aineistoa käytetään tiettyä tarkoitusta varten tutkimuksessa, jota varten aineisto on kerätty, mutta sitä voidaan käyttää myöhemmin myös muiden tutkimuskysymysten tutkimiseen ja muilla tieteenaloilla.

Kulttuuriperintöä voidaan tutkia monesta näkökulmasta, ja sitä voidaan myös tulkita uudelleen. Sitä voivat käyttää esimerkiksi kirjailijat tai taiteilijat uuden kulttuurin luomiseen sekä amatööritutkijat tai yksityishenkilöt yksilöiden tai ryhmien itseymmärryksen lisäämiseen tai identiteetin rakentamiseen.

Kulttuuriperintöarkistojen oikeudellinen ja eettinen vastuu

Kulttuuriperintöarkistojen toiminnan perusperiaate on se, että arkistoaineiston tulee olla niin avointa kuin mahdollista ja niin suljettua kuin välttämätöntä. Arkistoaineiston käyttöä ja saatavuutta rajoitetaan usein oikeudellisista tai eettisistä syistä, etenkin elävien henkilöiden tietojen osalta. Erityisesti tietosuoja voi aiheuttaa rajoituksia.

Kulttuuriperintöarkistojen toiminnan perusperiaate on se, että arkistoaineiston tulee olla niin avointa kuin mahdollista ja niin suljettua kuin välttämätöntä.

Kun tutkimusaineisto arkistoidaan tulevaisuutta varten, se tulee arkistoida alkuperäisessä ja muokkaamattomassa muodossaan. Jos aineistoa muokataan, on suuri vaara, että sen kulttuuriperintöarvo menetetään.

Tietosuojalain mukaan yleishyödylliset kulttuuriperintöarkistot saavat arkistoida ja käsitellä tutkimusaineistoja ja kulttuuriperintöaineistoja, joihin sisältyy henkilötietoja, mukaan lukien erityisiä henkilötietoja (ns. arkaluonteisia tietoja). Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuuriperintöarkistot voivat pitkäaikaissäilyttää sellaisia arkaluonteisia alkuperäisaineistoja, joita tutkijalla itsellään ei ole oikeutta arkistoida tutkimuksen päätyttyä. Näin ollen kulttuuriperintöarkistoilla on laajemmat arkistointioikeudet kuin esimerkiksi Suomen yhteiskuntatieteellisellä tietoarkistolla ja muilla vastaavilla tietopankeilla.

Näiden laajempien oikeuksien vuoksi arkistoilla on suuri oikeudellinen ja eettinen vastuu arkaluonteisten aineistojen käsittelystä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että alkuperäisaineistolle asetetaan käyttö- ja näyttörajoituksia ja että se voidaan antaa käyttöön tutkijalle vain mikäli hän voi perustella tarvettaan hakemuksessaan. Hakemusta käsiteltäessä tehdään tarkka arvio tutkimuksen tarpeiden ja tutkittavan oikeuksien välillä.

Mitä vastuullisen tutkijan tulee tehdä kantaakseen kulttuuriperintövastuunsa?

• Tutkijan tulisi huomioida kulttuuriperinnön näkökulma tehdessään rahoitushakemusta, tutkimussuunnitelmaa ja tiedonhallintasuunnitelmaa.
• Tutkijan tulisiottaa yhteyttä sopivaan kulttuuriperintöarkistoon ja selvittää, kuinka aineistoa voidaan säilyttää.
• Tutkijan tulisi sopisi aineiston luovuttamisesta  kulttuuriperintöarkistoon pitkäaikaissäilytystä  varten.
• Tutkijan tulisi ilmoitettaa tutkittavalle  kirjallisesti tutkimuksesta ja aineiston arkistoinnista sekä siitä, miten aineistoa voidaan käyttää arkistossa. Arkistoissa on tätä varten vakiomuotoiset lomakkeet, joissa on huomioitu  oikeudelliset ja eettiset näkökohdat.

Kristina Linnovaara on Svenska litteratursällskapet i Finlandin arkistonjohtaja.

Jonas Lång toimii Svenska litteratursällskapet i Finlandin kansliapäällikkönä.