Kun tieteen merkitystä yksilön elämässä tarkastelee hänestä itsestään päin, tilanne hahmottuu ihmisen tasalta ja ihmisen mittakaavassa.
Tieteen ymmärrettäväksi tekemisessä on jo varhain tiedostettu niin sanotun puutosmallin ongelma. Puutosmallin mukaan yleisöltä puuttuu tietoa, jota tutkijoiden ja tiedeviestinnän ammattilaisten pitää sille tarjota.
Lähtökohtana tämä toki käy järkeen, mutta ongelma muodostuu, kun huomaamme, että tietoa ei otetakaan vastaan ja tiedon puute ei poistu. Tiedolla joko ei ole kysyntää tai se tulee vääränlaisessa pakkauksessa tai epäonnisesti markkinoituna.
Puutosmallin vika on näkökulmassa. Meidän tiedeviestijöiden katse tuppaa lankeamaan hiukan yläviistosta, kun esimerkiksi puhumme tieteellisen lukutaidon tärkeydestä. Ajattelemme, että kun viestitämme, meidän on valta valita, mikä on tärkeää ja tarpeellista, ja sen kerromme eteenpäin. Kun puhumme tiedekasvatuksesta, olemme kielikuvan mukaan hoitamassa ihmisen taimia tai paimentamassa lapsia, nuoria ja miksei elinikäisen oppimisen nimissä aikuisiakin tieteen pariin. Kun päädymme popularisoimaan tiedettä, koemme rooliksemme helpottaa vaikeaa niille, jotka eivät mielestämme muuten ymmärtäisi koko juttua.
Uusi lähestymistapa kiinnittää huomion siihen, miten toimintamalleja muuttamalla voidaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja yhä laajempien ryhmien pääsyä tutkitun tiedon ääreen.
Hiljattain keskusteluun on tuotu tiedepääoman käsite. Se kääntää tarkastelukulmaa 180 astetta: kun tieteen merkitystä yksilön elämässä tarkastelee hänestä itsestään päin, tilanne hahmottuu uudella tavalla, ihmisen tasalta ja ihmisen mittakaavassa. Silloin lähestytään asiaa pohtimalla, mikä yksilölle itselleen on mielekästä ja miksi hän ei koe tieteen viestiä merkityksellisesti.
Tiedepääoma on paljon muutakin kuin tietoa
Käsitteen tiedepääoma, science capital, loi professori Louise Archer työryhmineen Lontoon King’s Collegessa. Tiedepääoma on alalaji sosiologi Pierre Bourdieun määrittelemille kulttuuriselle ja sosiaaliselle pääomalle. Sillä tarkoitetaan sitä tietojen, ymmärryksen, resurssien ja asenteiden summaa, jota ihminen elämänsä aikana kerryttää tieteestä ja hyödyntää niin opinnoissa, työssä kuin vapaa-aikanaankin.
Archerin ryhmä, joka tutkii haastattelujen avulla lasten ja nuorten osallistumista tieteen maailmaan, päätyi määrittelemään tiedepääomalle kahdeksan keskeistä ulottuvuutta:
- Kyky ymmärtää ja arvioida tieteellistä tietoa
- Arvot, asenteet ja suhtautuminen tieteeseen
- Kyky hyödyntää tiedettä omassa elämässä ja työuralla
- Tiedemedioiden käyttö
- Osallistuminen tiedeoppimiseen
- Perheen tiedot, taidot ja osaaminen tieteen saralla
- Tieteen parissa työskentelevien ihmisten tunteminen
- Tiede päivittäisenä puheenaiheena
Siinä, missä klassinen puutosmalli on kiinnostunut ihmisen tietotasosta, tiedepääoma hahmottaa merkittäväksi sen lisäksi yksilön ajattelun, toiminnan ja sosiaaliset kontaktit eli perhe- ja ystäväpiirin.
Tiede kuuluu kaikille, vaan kuunteleeko tiede kaikkia?
Taloustieteestä lainattu pääoman käsite herättää kysymyksen: kenellä tällaista pääomaa on, kenellä ei – ja mitä sen jakautuminen väestössä merkitsee? Ei ole yllättävää, että tutkimuksissa on havaittu niiden nuorten, joilla on enemmän tiedepääomaa, hakeutuvan herkemmin yliopisto-opintojen pariin.
Perinteinen tiedeviestinnän ja -kasvatuksen malli usein tahtomattaan vahvistaa epätasa-arvoisia rakenteita. Uusi lähestymistapa kiinnittääkin huomion siihen, miten toimintamalleja muuttamalla voidaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja yhä laajempien ryhmien pääsyä tutkitun tiedon ääreen.
”Tiede kuuluu kaikille” on naseva iskulause. Se kuitenkin uhkaa jäädä kauniiksi periaatteeksi, ellei tiede kosketa ihmistä ja hänen elämänpiiriään. Viime kädessä jokainen yksilö yleisössä aina itse päättää, mikä sille on tärkeää ja mikä merkityksellistä. Pentti Saarikosken sanoin: ”Jokaisella on tämänsä.”
Tiedepääoman näkökulma inspiroi miettimään tiedeviestinnän ja -kasvatuksen menetelmiä ja toimenpiteitä: Miten tiedepääoman karttumiseen yksilön elämässä voisi vaikuttaa? Miten osaisimme tehdä työmme paremmin? Tieteen tulisi kuunnella kaikkia.
Mikko Myllykoski on tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja ja Suomen tiedekeskukset ry:n puheenjohtaja.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Detta verk är licensierat under en Creative Commons Erkännande 4.0 Licens. This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.
