Tutkijan aika on rajallinen resurssi

Puhutaan tiedejulkaisemisesta -sarja jatkuu muutosteemalla. Maailma muuttuu, ja tutkimustyö ja tiedejulkaiseminen muuttuvat sen mukana. Millaisia muutoksia tutkijan työssä, lehden toimituksessa, tiedepolitiikassa ja yleisessä keskusteluilmapiirissä on havaittavissa? 

Haastattelussa politiikan tutkija Mikko Poutanen, joka pohtii muutoksia ensin omassa työssään tutkijana ja tieteellisen lehden päätoimittajana. Juttusarjan  myöhemmin tällä viikolla ilmestyvässä osassa käsitellään Poutasen kanssa samoja teemoja populaarin tiedejulkaisun päätoimittajan ja politiikan tutkijan näkökulmista.

Kilpailun kiristymisen huomaa tutkijan arjessa

Mikko Poutasen kuvitteellinen hattu vaihtuu haastattelun aikana tiuhaan, sillä hän tarkastelee kysymyksiä vuoronperään tutkijan, päätoimittajan ja politiikan tutkijan näkökulmista. Aina rooleja ei ole mahdollista, eikä edes tarpeellista erottaa toisistaan, sillä samat asiat vaikuttavat niihin kaikkiin.

Suurimmaksi muutokseksi tutkijan työssä Poutanen nostaa kaikessa näkyvän kilpailun kiristymisen. Rahoitusta on entistä vaikeampi saada, julkaisupaine on kova ja harvoihin avoimiin paikkoihin on suuri määrä hakijoita. Vielä 20 vuotta sitten akateemikot eivät eläneet näin hyperkilpaillussa maailmassa, eikä tutkimuksessa ollut näin voimakasta tulospainotteista rahoitusjärjestelmää.

Poutanen kertoo esimerkkinä erään edesmenneen tutkijan muistokirjoituksen. Muisteluista kävi ilmi, että tutkija oli laajasti lukenut, sivistyneen ihmisen perikuva, joka vapaa-ajallaan muun muassa käänsi klassista saksalaista runoutta suomen kielelle. Poutanen kollegoineen luki tekstiä epäuskoisena. Kirjoituksen maalaama ajankuva tuntui olevan niin kaukana modernin tutkijan arjesta, vaikka ajallisesti oltiinkin lähimenneisyydessä.

Ihmisten mielikuvat tutkijan työstä saattavat olla jääneet menneille ajoille. ”Tweed-takki päällä punaviinilasi kädessä pohditaan filosofisia kysymyksiä”, Poutanen naurahtaa. Todellisuudessa esimerkiksi tuoreen Tieteentekijöiden raportin (pdf) mukaan nuoret tutkijat ovat ylityöllistettyjä, huolissaan tulevaisuudestaan ja moni miettii alan vaihtoa. 

Elitismidiskurssi käykin Poutasen tunteisiin, sillä tutkijan urasta on karissut hohto todella nopeasti. ”Kyllä tästä on norsunluutornit tosi kaukana. Jos on punatiilinen torni, ollaan jo tosi onnekkaita ja monella ei ole tornia lainkaan”, Poutanen sanoo.

"Mitä enemmän on lähdetty siihen, että tieteentekijöiden täytyy tuottaa ja osoittaa vaikuttavuutensa, sitä enemmän meiltä on kadonnut aikaa siihen yhteiseen tekemiseen, joka on hirveän tärkeää"

Töiden kasaantuessa ja kilpailun kiristyessä kaikki ”ylimääräinen” karsiutuu ensimmäisenä listalta pois. Kollegiaalinen toiminta, jota tiedeyhteisön on perinteisesti ajateltu tuottavan muun työn ohella, on nykyään kriittisen tarkastelun kohteena. Poutasen mukaan tämä johtaa jatkuvaan laskelmointiin: onko tähän aikaa ja edistääkö tämä uraani tarpeeksi tehtävään kuluvaan aikaan nähden.

Esimerkiksi artikkelien vertaisarviointityö kuuluu niihin tehtäviin, joita akateemikot perinteisesti ovat tehneet muiden töidensä päälle. Vertaisarviointi on yhteisöllinen, kollegiaalinen velvollisuus tai peräti etuoikeus. Jos arviointipyyntöjä kuitenkin alkaa tulla kuukausittain useampia, ei niihin riitä aika. 

Aikaa ja keskittymistä vaativat jatkuvasti muutkin asiat, päällimmäisenä oman tutkimuksen edistäminen. ”Mitä enemmän on lähdetty siihen, että tieteentekijöiden täytyy tuottaa ja osoittaa vaikuttavuutensa, sitä enemmän meiltä on kadonnut aikaa siihen yhteiseen tekemiseen, joka on hirveän tärkeää”, Poutanen sanoo.

Tiedejulkaisun toimituksessa resurssit ovat tiukoilla

Poutanen toimi Politiikka-lehden yhtenä päätoimittajana vuosina 2019–2020. Politiikka-lehti on politiikan tutkimuksen kotimainen lippulaivajulkaisu, jota julkaisee Valtiotieteellinen Yhdistys. Lehti on alan tutkijoiden piirissä arvostettu julkaisukanava, mutta tutkijoiden kokemat julkaisupaineet vaikuttavat sielläkin. Politiikka on alan ainoa kotimainen lehti ja Julkaisufoorumin eli JUFO-luokituksessa tasolla 2. Jos tutkija haluaa julkaista korkeimmassa JUFO-luokassa, vaihtoehtoina on vain kansainvälisiä sarjoja.

JUFO-luokitusta on käytetty myös yksikkö- ja tutkijatason arviointiin ja vertailuun, vaikka se on tarkoitettu yliopistojen tuottamien suurten julkaisumäärien keskimääräisen laadun arviointiin. JUFO-luokituksen käyttöohjeessa korostetaan, että yksikkö- ja tutkijatason arvioinnin tulee perustua ensisijaisesti asiantuntija-arviointiin, eikä esimerkiksi ehdottomia JUFO-luokituksiin perustuvia kriteereitä ja tavoitteita suositella asetettavaksi. (Lue myös: Julkaisufoorumi-luokituksen vastuullinen käyttö)

Avoimuuteen siirtymisestä sekä Politiikka-lehdessä että kotimaisella julkaisukentällä laajemminkin Poutanen iloitsee. ”Eihän se niin voi olla, että me tutkijat istumme jonkun salaisen tiedon päällä, annostelemme sitä keskenämme ja siitä sitten tulee tiedettä”, Poutanen sanoo. Kun Politiikka siirtyi avoimeksi, oltiin yhdistyksessä huolissaan vaikutuksista yhdistyksen taloudelle. Lehti on ollut vain jäsenille kuuluva jäsenetu, jonka siirtyessä kaikkien saataville pelättiin jäsenten alkavan miettiä, että miksi he oikeastaan maksavat jäsenmaksua.

"Kyllä tutkijoiden aika on se kaikkein kallisarvoisin resurssi"

Jäsenmäärässä ei kuitenkaan Poutasen mukaan tapahtunut merkittävää notkahdusta avoimuuteen siirtymisen vuoksi. Jäsenet saavat edelleen kotiinsa painetun vuosikirjan. Vuosikirjasta on tullut paljon kiitosta jäsenistöltä, mutta siihen kuluu myös paljon sekä toimituksellisia että taloudellisia resursseja. Yhdistys on myös kehitellyt uusia jäsenetuja, kuten jäsenille suunnattuja, tutkijoiden välisiä paneelikeskusteluja. Niiden tekninen toteuttaminen nykyaikana helppoa, mutta keskustelijoiden löytäminen vaatii työtä. ”Kyllä tutkijoiden aika on se kaikkein kallisarvoisin resurssi”, Poutanen kertoo.

Kilpailu tutkijoiden ajasta näkyy lehdessä myös esimerkiksi siten, että näihin aikoihin vuodesta, elo-syyskuussa, lehteen tulee hyvin vähän artikkeleita. Syynä on tutkijoiden keskittyminen syksyn suuriin rahoitushakuihin.

Tutkimuspaineet johtavat myös yllättäviin lieveilmiöihin. Politiikan, kuten melkein minkä tahansa muunkin tutkimuksen, piirit ovat Suomessa pienet. Rahoituspaine on johtanut siihen, että tutkijat kokoavat isoja konsortioprojekteja, ja julkaisupaine taas siihen, että mahdollisimman moni konsortiossa mukana oleva haluaa osallistua mahdollisimman monen artikkelin kirjoittamiseen. ”Tässä ei ole mitään väärää, tämä on rationaalista reagointia olosuhteisiin”, Poutanen sanoo.

Päätoimittajan kannalta tämä on kuitenkin ongelmallista. Jos tieteenalalla on jo lähtökohtaisesti vaikkapa vain kymmenen tietyn aiheen asiantuntijaa, ja niistä kuusi on jo artikkelissa kirjoittajina ja kaksi muutakin konsortiossa mukana, voi päätoimittaja joutua etsimään vertaisarvioijaa kauempaa. Kun arvioijalla ei ole kokemusta juuri tästä spesifistä asiasta, pitää päätoimittajan luottaa vertaisarvioijan kykyyn perehtyä asiaan ja haluun tehdä ylimääräistä työtä pystyäkseen arvioimaan artikkelin.

Tutkijoiden ajan ohella myös taloudelliset resurssit ovat yhdistyksissä kortilla. Poutasen mukaan tieteelliset seurat toimivat nyt jo kipurajoilla. ”Yhden TSV:n tukikierroksen missaaminen pistää julkaisun eksistentiaaliseen kriisiin”, Poutanen kertoo. TSV:n tärkeälle avustukselle ei ole mitään korvaavia tulovirtoja.

Teksti: Elina Koivisto / Avoimen tieteen sihteeristö
Kuva: TSV ja Free Creative Stuff/Pexels

Artikkeli on osa "Puhutaan tiedejulkaisemisesta" -juttusarjaa. Muut osat ilmestyvät syyskuun aikana.

Lue lisää:

• Tieteentekijät: Nuoremmat tutkijat uravaihtoehtojen risteyksessä
• Tieteentekijät: Uranäkymien epävarmuus kalvaa nuorempia tutkijoita