Mikä maksaa kotimaisessa tiedejulkaisemisessa?

7.9.2021

Sinisellä pohjalla teksti tieteelliset julkaisut eivät synny itsestään sekä megafoni.

Suomessa kotimaiset tieteelliset julkaisut ovat tärkeässä roolissa tiedon välittäjinä. Avoin saatavuus on yhteinen tavoite, joka mahdollistaa tiedon hyödyntämisen.

Tieteelliset julkaisut eivät synny itsestään. Tavoitteena on maksuttomuus lukijalle, mutta paljon pitää tapahtua, jotta se voidaan taata. Tässä jutussa pohdimme erilaisia vaihtoehtoja tehdä tieteellisistä kausijulkaisuista avoimia ja avaamme, mitä kustannuksia niistä syntyy eri tahoille.

Keskitymme nyt erityisesti kotimaiseen tiedejulkaisemiseen, mutta toki kustannuksia tulee myös kansainvälisestä julkaisemisesta. Suomalaisten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen konsortio FinELib neuvottelee sopimuksista suurten kansainvälisten tiedekustantajien kanssa. Vuonna 2020 FinELibin sopimusten avulla avattiin lähes 3 000 artikkelia kansainvälisissä kanavissa, ja vuonna 2021 määrän odotetaan kaksinkertaistuvan – mutta tämä myös maksaa.

FinELibin APC-projektin loppuraportin mukaan suomalaiset avoimet artikkelit kustansivat arviolta kolme miljoona euroa vuonna 2019. Kun sopimukset muuttuvat entistä enemmän luku- ja julkaisuoikeuksia kattaviksi, on tärkeää tarkastella myös aineistohankintojen kokonaiskustannuksia, jotka olivat FinELibin kautta 26,7 miljoona euroa vuonna 2020.

Kansainvälisen julkaiseminen on pääasiassa kaupallista toimintaa, jossa tavoitellaan suuria voittomarginaaleja. Kotimainen tiedejulkaiseminen on puolestaan suurimmalta osin tieteellisten seurojen vapaaehtoistyötä. Suomalaiset lehdet toimivat siis täysin eri toimintaedellytyksin – esimerkiksi noin 30 lehteä toimii alle 5 000 euron vuosibudjetilla ja monen lehden budjetit ovat alle 10 000 euroa. Summaa voi verrata myös keskimääräiseen Suomesta maksettuun kirjoittajamaksuun (APC), joka oli 1 639 euroa vuonna 2019.

Pienillä budjeteilla saadaan kuitenkin paljon aikaan. Kotimainen tieteellinen kausijulkaiseminen on yhteenlasketulta määrältään samassa suuruusluokassa kuin Elsevier tai Springer, joiden kustannukset ovat aivan eri suuruusluokassa.

Rinnakkaistallentaminen avoimuuden takaajana

Vihreäksi avoimuudeksi (green OA) kutsuttua rinnakkaistallentamista on usein ehdotettu ratkaisuksi avoimen saatavuuden takaamiselle. Tällöin lehdet voivat toimia kuten ennenkin, mutta kirjoittajalla on oikeus tallentaa artikkelistaan versio avoimeen julkaisuarkistoon.

Malli voi näyttää houkuttelevalta, koska se ei synnytä tarvetta lisärahoitukselle eikä kustannusmallien muuttamiselle. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Rinnakkaistallentamiseen tarvitaan julkaisevalta lehdeltä lupa jakaa artikkelia. Lehti saa myös päättää, minkä version artikkelista saa rinnakkaistallentaa (taitetun vai viimeisimmän luonnoksen) ja onko rinnakkaistallentamiselle määritelty viivettä eli embargoa. Avoimen tieteen linjauksissa tavoitteena on artikkelien välitön avoimuus, mutta viiveet ovat yhä yleisiä.

Haasteena on myös, kuka lehteä tilaa tai ostaa, jos artikkelin taitettu versio on saatavana muualta ilmaiseksi ja välittömästi. Vaarana on, ettei lehtien tekemä työ näy eikä siitä saada korvausta. Lehtien kannalta tämä ei siis välttämättä takaa mahdollisuuksia jatkaa entiseen tapaan.

Rinnakkaistallentaminen tuottaa myös monesti helposti piiloon jääviä kustannuksia organisaatioille. Rinnakkaistallentaminen tehdään kirjastoissa usein käsityönä: jonkun pitää tarkistaa lisenssikysymyksiä, etsiä oikeaa tallennettavaa versiota ja tehdä tekninen tallennusprosessi. Lisäksi täytyy perustaa ja ylläpitää julkaisuarkistoja, mikä ei myöskään ole ilmaista.

Rinnakkaistallentamisoikeus on myös lainsäädännöllinen kysymys. Suomen tekijänoikeuslakia ollaan uudistamassa, ja se saattaa muuttuessaan antaa laajempia rinnakkaistallennusoikeuksia tutkijoille ja kirjoittajille. Tämä vaikuttaa myös julkaisukenttään.

Kultaa vai timanttia?

Avoimen julkaisemisen kohdalla puhutaan usein kultaisesta avoimuudesta (Gold OA). Tällä tarkoitetaan, että lehti on kokonaisuudessaan avoin. Koska avoinkin lehti vaatii työtä, täytyy kustannukset kattaa muuten kuin tilausmaksuilla. Kansainväliset julkaisut käyttävät tässä tyypillisesti joko kirjoittajamaksuja (APC-maksut) tai tekevät laajoja yleissopimuksia, joilla organisaatiot ostavat pääsyn tietoaineistoon ja usein myös mahdollisuuden julkaista itse lehdessä ilman kirjoittajamaksua. Suomessa suurin osa yleissopimuksista solmitaan FinELib-konsortion kautta.

Kotimaisten tieteellisten julkaisujen kohdalla kultainen tie on haastava. Kirjoittajamaksujen kautta etsityt ratkaisut ovat kaatuneet hintaan, tutkijoiden epätasa-arvoiseen kohteluun sekä hallinnolliseen raskauteen. Kotimaisilla pienillä julkaisuilla ei myöskään ole mahdollisuutta käydä laajoja sopimusneuvotteluja kansainvälisten kustantajien tapaan.

Tarvitaanko siis timanttinen ratkaisu (Diamond OA)? Timanttisella avoimuudella viitataan malliin, jossa tieteellisen julkaisemisen kustannukset katetaan niin, että maksajana on joku muu kuin kirjoittaja (tai kirjoittajan organisaatio) tai lukija. Yleisesti tämä tarkoittaa jotain yhteisöllistä maksajaa. Lehden omistaja voi olla varakas muiden tulojen kautta tai esimerkiksi tutkimusorganisaatio.

Suomessa tieteellisiä kausijulkaisuja julkaisevat tyypillisesti pienet tieteelliset seurat, joilla ei ole suurta varallisuutta eikä ison organisaation tuomaa vakautta. Suomessa timanttimalliin tarvittaisiin siis yhteisöllinen maksaja. Yhteisöön voisivat kuulua tässä tapauksessa tutkimusorganisaatiot ja rahoittajat, mukaan lukien opetus- ja kulttuuriministeriö.

Avoimuus ei ole ilmaista

Avoimuuden tärkeydestä ei liene suurtakaan erimielisyyttä. Sen saavuttamisen reiteistä sen sijaan riittää mielipiteitä. Yksi asia on keskustelussa tärkeää muistaa: kotimaisen tieteellisen kausijulkaisemisen kulut eivät avoimuuden myötä katoa. Lehdet tekevät yhä merkittävän määrän tärkeää toimituksellista työtä, hoitavat julkaisemisen tekniset tehtävät ja varmistavat digitaalisen saatavuuden edellytykset. Arvokkaasta työstä on kohtuullista saada riittävä korvaus.

Teksti: Avoimen tieteen sihteeristö
Kuva: TSV ja Free Creative Stuff/Pexels

Artikkeli on "Puhutaan tiedejulkaisemisesta" -juttusarjan ensimmäinen osa. Muut osat ilmestyvät syyskuun aikana.