Onko megalehti kotimaisen tiedejulkaisemisen tulevaisuutta?

Suomessa toimii satoja tieteellisiä vertaisarvioituja julkaisusarjoja, joista vuonna 2020 oli Julkaisufoorumissa tasoluokan 1-3 kriteerit täyttäviä kanavia 336. Näiden lisäksi on vielä koko joukko korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten paikallisia, sekä tieteellisen, ammatillisen ja yleistajuisen julkaisutoiminnan rajapinnoilla toimivia julkaisukanavia.

Suomalaisen tiedekustantamisen kentän suuri vahvuus on, että tieteellinen julkaisutoiminta on – toisin kuin kansainvälinen julkaisukenttä (englanniksi) – tiedeyhteisön omistuksessa. Valtaosaa vertaisarvioiduista lehdistä julkaisevat voittoa tavoittelemattomat tieteelliset seurat ja tutkimusorganisaatiot (englanniksi).

Kotimainen tiedekustantamisen toimintamalli on myös haavoittuvainen, sillä pitkälti tutkijoiden vapaaehtoistyöhön perustuvan julkaisutoiminnan rahoituspohja muodostuu pienistä rahavirroista, kuten tilaus- ja jäsenmaksuista. Tieteellisten seurain valtuuskunta tukee lehtiä jakamalla julkaisutoiminnan valtionavustusta ja ylläpitämällä Journal.fi-julkaisualustaa, joita rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM).  

Suomalainen tiedeyhteisö on asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi vertaisarvioitujen lehti- ja konferenssiartikkelien välittömän avoimen saatavuuden vuodesta 2022 alkaen. Avoimuuden vaatimus asettaa kotimaiset tiedelehdet uuden kestävyyshaasteen eteen: kuinka jatkaa julkaisutoimintaa kestävällä pohjalla ilman tilausmaksuja. Yksi keskeinen tekijä avoimuuden rahoitusmallin kokonaiskuvassa on Kopiosto, jolta saatavat tekijänoikeuskorvaukset uhkaavat avoimuuden myötä jäädä Suomen tiedekustantajien liitolta saamatta.

Artikkelissa käsitellään seuraavia megalehtiin liittyviä kysymyksiä:

• Ehdotuksena kotimainen megalehti
• Mitä megalehdellä tarkoitetaan?
• Miten megalehtien ennustettiin muuttavan julkaisukenttää?
• Miten megalehdet ovat pärjänneet?
• Miten megalehdet näkyvät suomalaisten yliopistojen julkaisuprofiilissa?
• Voisiko megalehti toimia Suomessa?

Ehdotuksena kotimainen megalehti

Kotimaisen tiedejulkaisemisen avoimuuden mahdollistavaa rahoitusmallia on yritetty muodostaa jo vuosia, ensin Kotilava-hankeessa ja viimeksi Avoimen tieteen koordinaation toimesta. Niukkojen resurssien myötä on myös esitetty, että megalehden toimintamalli voisi olla ratkaisu kotimaisen tieteellisen kausijulkaisemisen haasteisiin. Viimeisimpien ratkaisumalliehdotusten kommenteissa megalehden mahdollisuuksia pohdittiin esimerkiksi näin:

• Yhteinen avoimeen vertaisarviointiratkaisuun perustuva julkaisualusta/megajournaali. Ratkaisumallien arvioinnissa ei ole pohdittu sitä, olisiko lehtien mahdollista yhdistää voimiaan ja ovatko kaikki nykyiset lehdet (esim. sellaiset, jotka ilmestyvät 1 krt vuodessa tai jotka edustavat hyvin rajattua tieteenalaa) elinvoimaisia jatkossakin. Lehtien määrä vaikuttanee myös kustannuksiin? Olisiko avoimen julkaisemisen ajatteleminen kokonaan eri lähtökohdista kuin perinteisen kustantamisen näkökulmasta (ja jopa irrallaan seura-ajattelusta) mahdollista? – Turun yliopisto
• Sen sijaan, että meillä on yli 300 kotimaista tiedejulkaisua, entä jos niitä olisikin vähemmän? Entä jos meillä olisi esimerkiksi nykyistä huomattavasti laajempia, verkossa julkaistavia ”megalehtiä”? Tai ehkä meillä ei olisi lehtiä lainkaan vaan uudentyyppisiä julkaisualustoja, jossa voitaisiin myös kokeilla esimerkiksi avointa vertaisarviointia? – Jyväskylän yliopisto

Megalehtien käsite on moninainen ja siten ei ole itsestään selvää mitä tarkoitetaan kun puhutaan megalehdestä, ja missä määrin tämä soveltuisi juuri suomalaisen tiedejulkaisemisen olosuhteisiin.

Mitä megalehdellä tarkoitetaan?

Megalehdellä tarkoitetaan nimensä mukaisesti tavallista suurempaa digitaalista tieteellistä lehteä, jonka julkaisumäärää ei rajoita perinteisten lehtien tapaan painettava sivumäärä, määrätty aihealue tai käsikirjoitusten valikointi tulosten merkittävyyden perusteella. Päin vastoin, megalehtien tavoite on julkaista mahdollisimman paljon ja nopeasti matalalla kynnyksellä, ja niiden rahoitusmalli perustuu artikkelien kirjoittajamaksuihin (APC). Tämän julkaisumallin edelläkävijä on vuonna 2006 perustettu PLoS ONE.

Perustamisen jälkeen PLoS ONE kasvatti nopeasti vuosittain julkaistujen artikkelien määrää tullen maailman suurimmaksi tieteelliseksi lehdeksi, joka julkaisi vuonna 2013 yli 30 000 artikkelia. Monet muutkin kustantajat seurasivat sen esimerkkiä perustamalla uusia vastaavalla konseptilla toimivia megalehtiä. Wikipedian englanninkielinen Megalehti-artikkeli listaa 18 megalehteä: PloS ONE, Scientific Reports, IEEE Access, ACS Omega, Aip Advances, Biology Open, BMJ Open, Febs Open Bio, G3: Genes, Genomes, Genetics, Heliyon, Medicine, Open Library of Humanities, PeerJ, Royal Society Open Science, RSC Advances, SAGE Open, SpringerPlus ja IET The Journal of Engineering.

Laaja-alaisuudesta seuraa, että PLoS ONE:ssa on yli 80 eri aihealueelle erikoistunutta toimittajaa (englanniksi), jotka hoitavat perinteisten lehtien vastaavan päätoimittajan tehtävää. Yhtenä megalehden määritelmään kuuluvana keskeisenä kriteerinä on pidetty sitä, että toimittajien ja vertaisarvioijien roolia tieteen portinvartijoina pyritään vähentämään siten, että vertaisarvioinnissa tarkastellaan vain tieteellisen raportoinnin pätevyyttä (englanniksi), ja tulosten tieteellinen merkitys jätetään lukijoiden arvioitavaksi. Megalehden toimintamalli tukee näin myös ajattelutapaa, jossa yksittäisen artikkelin laatua tulee arvioida sen omista lähtökohdista, eikä julkaisukanavan perusteella.

Tieteellisen julkaisutoiminnan kentälle on myös muodostunut uusiakin toimintamalleja, kuten avoimeen vertaisarviointiin perustuvat julkaisualustat (publishing platforms), joissa julkaisuprosessi on megalehtiäkin enemmän toimittajista riippumatonta. Erityisesti voidaan mainita F1000Research (englanniksi), jossa toimituskunta suorittaa ennakkopainoksina (preprint) julkaistaville käsikirjoituksille alustavan tarkistuksen ja fasilitioi vertaisarviointiprosessia, mutta julkaisupäätökset on ulkoistettu kutsutuille vertaisarvioijille. Tämän toimintamallin pohjalta osa tiederahoittajista on perustanut omia julkaisualustoja (Gates Open Research, Wellcome Open Research ja Open Research Europe).  

Miten megalehtien ennustettiin muuttavan julkaisukenttää?

PLoS ONE:n nopea kasvu loi suuria odotuksia siitä, että muutama megalehti ja avoin julkaiseminen voisi nopeastikin korvata perinteiset tiedelehdet ja julkaisukanavat. 

• If PLoS ONE continues to be successful, and if the clones are successful, and if more of them are launched, I think we could see a dramatic change in the publication landscape. There are currently 25,000 journals in the world and perhaps you only need 100 which is clearly a scary prospect for many people, but hopefully research communication and research itself will be accelerated and improved. – Peter Binfield (2011)
• This analysis suggests that Gold OA could account for 50 percent of the scholarly journal articles sometime between 2017 and 2021, and 90 percent of articles as soon as 2020 and more conservatively by 2025. – David W. Lewis (2012)

Toisaalta voitiin jo varhain todeta, että vaikka megalehtien oli tarkoitus palvella kaikkia tieteenaloja, konsepti osoitti toimivuutensa lähinnä luonnontieteissä.

• Megalehdet ovat toistaiseksi lyöneet läpi lähinnä luonnontieteissä, humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla niiden vetovoimaa ei sen sijaan ole vielä päästy testaamaan. Saattaa olla, että näiden alojen julkaisukulttuurien muuttaminen on monista eri syistä huomattavasti haastavampaa. – Jyrki Ilva (2012)

Miten megalehdet ovat pärjänneet?

Optimistisimmat ennusteet megalehtien menestyksestä ovat jääneet toteutumatta (Kuvio 1). PLoS ONE:n julkaisumäärät kääntyivät 2014 alkaen laskuun, ja sen tärkeimmät kilpailijat – Nature:n Scientific Reports ja Institute of Electrical and Electronics Engineers -järjestön IEEE Advances – eivät ole ainakaan vielä yltäneet PLoS ONE:n ennätykselliseen yli 30 000 artikkeliin vuodessa. Muut 15 Wikipedian listaamaa megalehteä ovat pienempiä. Megalehtien yhteenlaskettu julkaisumäärä (83 302) vuonna 2020 on alle 2 % Dimensions-palvelun indeksoimista kaikista lehtiartikkeleista (4 707 275). 

Kuvio 1: Megalehtien julkaisumäärät koko maailmassa 2012–2020 (Lähde: Dimensions) 

Yksi tieteellisten lehtien keskeinen tehtävä on ylläpitää tiedeyhteisöjä, jonka jäsenet toimittajina, arvioijina sekä tutkimustiedon tuottajina ja käyttäjinä osallistuvat tietyn tutkimusalan tieteellisen tietopohjan muodostamiseen.

• Julkaisusarjojen, tiedelehtien ja kustantamoidenkin ympärille syntyy yhteisöjä, jotka seuraavat tiettyä tai tiettyjä julkaisukanavia tai kustantajia ja keskustelevat keskenään. Yhteisöt syntyvät tietenkin jaetun tutkimusintressin ohjaamana eivätkä ainoastaan julkaisukanavien ympärille, mutta lehdet tai kustantamot tarjoavat heille suunnattuja keskustelukanavia. Tiettyjen julkaisukanavien ympärille syntyneiden yhteisöjen jäseniä yhdistää sama tietopohja, mikä mahdollistaa kriittisen keskustelun yhteisöjen sisällä. – Sami Syrjämäki (2020)

PLoS ONE:n nousua siivitti aluksi korkea Journal Impact Factor (JIF) ja indeksointi Web of Scince -tietokantaan, mikä houkutti lehteen bränditietoisia kirjoittajia, jotka poistuivat sen jälkeen kun julkaisumäärä kasvoi ja JIF-arvot laskivat. On myös ehdotettu, että yksi keskeinen syy siihen, miksi esimerkiksi PLoS ONE:n menestys lopulta hiipui, on että monialainen megalehti ei onnistunut ylläpitämään tai yhdistämään yhteisiin tiedontuotannollisiin tavoitteisiin sitoutunutta tutkimusyhteisöä. 

• The journal... shifted from a community (if not properly a knowledge club, as the disciplines were too disparate) to a social network market, which it could not sustain. – Lucy Montgomery & Cameron Neylon (2019)

Miten megalehdet näkyvät suomalaisten yliopistojen julkaisuprofiilissa?

Suomalaisten yliopistojen julkaisumäärät megalehdissä ovat kehittyneet melko yhdenmukaisesti koko maailman julkaisumäärien kanssa (Kuvio 2). Julkaisumäärät PLoS ONE:ssa ovat laskeneet muuta maailmaa enemmän, ja Scientific Reports ja IEEE Advances näyttelevät Suomessa hieman tärkeämpää roolia kuin 15 muuta megalehteä. Kaikkiaan suomalaiset tutkijat julkaisevat 18 megalehdessä vuosittain alle 650 artikkelia. Kun huomioidaan, että yliopistojen julkaisutuotanto on vuosittain noin 25 000 vertaisarvioitua julkaisua, on megalehtien merkitys jäänyt suhteellisen pieneksi.

Kuvio 2: Megalehtien julkaisumäärät suomalaisissa yliopistoissa 2012–2020 (Lähde: VIRTA-julkaisutietopalvelu)

Kaikkien 18 megalehden osuus suomalaisten yliopistojen vertaisarvioiduista lehtiartikkeleista on vuonna 2020 vain 3,3 % (Kuvio 3), eli ne eivät ole Suomessakaan korvanneet perinteisiä julkaisukanavia. Megalehti-konsepti ei ole myöskään suomalaisten yliopistojen julkaisutoiminnassa lyönyt läpi humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joilla lehtiartikkeleiden lisäksi suuri osa alkuperäistutkimuksesta julkaistaan kirjoissa. Myös näille aloille suunnattuja megalehtiä on ollut tarjolla muita tieteenaloja vähemmän. Ainoastaan tekniikassa julkaisutoiminta megalehdissä (erityisesti IEEE Advances) on kasvussa.

Kuvio 3: Megalehtien osuus suomalaisten yliopistojen vertaisarvioiduista julkaisuista 2012–2020 päätieteenaloittain (Lähde: VIRTA-julkaisutietopalvelu) 

Voisiko megalehti toimia Suomessa?

Kun Suomessa valtaosa kansallisista vertaisarvioiduista lehdistä toimii humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla, näyttää megalehden toimintamalli heikosti sopivalta juuri Suomen olosuhteisiin. Suomessa tieteellisen kausijulkaisemisen kenttä on myös uniikki tieteellisten seurojen vahvan roolin takia. Erikoistuneet lehdet ovat kiinteä osa kotimaista tiedeyhteisöä, joka on sitoutunut yhteiseen tavoitteeseen tuottaa laadukasta tutkimustietoa julkaistavaksi usein erityisesti kotimaisilla kielillä. Erikoistuneiden lehtien arvoa tiedeyhteisölle ja yhteiskunnalle ei voida määrittää vain julkaisu- tai viestintäteknologisesta näkökulmasta.

Megalehtien toteuttama kirjoittajamaksuihin (APC) perustuva rahoitusmalli on todella harvinainen kotimaisessa tiedejulkaisemisessa, ja sitä käyttävät lähinnä kansainväliselle tiedeyhteisölle suunnatut lehdet. APC-maksut voivat asettaa tutkijat taustaorganisaation, alan ja käytettävän rahoituksen perusteella eriarvoiseen asemaan, joten kotimaisen tiedejulkaisemisen kentän säilyttäminen ja kehittäminen APC-maksuttomaan Diamond-OA -malliin perustuvana on tärkeä arvovalinta.   

Muita megalehtien keskeisiä piirteitä ovat nopeutettu vertaisarviointiprosessi, jossa keskitytään tarkastelemaan tieteellisen raportoinnin pätevyyttä, eikä tulosten uutuusarvoa, tieteellistä merkitystä tai mahdollista vaikuttavuutta. Ei ole selvää, olisiko näiden megalehdille tyypillisten ominaisuuksien edistämisellä etua kotimaisen tiedejulkaisemisen kannalta. Vaikka avoin vertaisarviointi ei sinänsä ole ollut megalehtien vaan pikemmin julkaisualustojen ominaisuus, voisi identiteettien ja arviointilausuntojen avoimuus edistää laadunvarmistuksen läpinäkyvyyttä.

PLoS ONE ei välttämättä ole paras esimerkki kustannustehokkuudesta, sillä lehti on ilmeisesti noin 1500 euron artikkelikohtaisesta kirjoittajamaksusta huolimatta talousvaikeuksissa (englanniksi). Megalehtien toimintamallia voidaan tarkastella myös julkaisujen toimituksellisen, teknisen ja tuotannollisen tehokkuuden näkökulmasta. Suomessa avoimen julkaisemisen teknisten ratkaisujen keskittäminen on jo aloitettu OKM:n rahoittamalla Journal.fi alustalla, jota hyödyntää yli 100 kotimaista tiedelehteä. Yhteinen tekninen julkaisualusta mahdollistaa kotimaisille tieteellisille kausijulkaisuille toimivan ja kustannustehokkaan digitaalisen julkaisumallin.

Journal.fi -alusta mahdollistaa jo nyt joitain avoimen vertaisarvioinnin ominaisuuksia, ja tätä osa-aluetta on mahdollista kehittää. Ehkä myös muiden toimintojen kehittäminen yhteisrahoitteisesti voisi edistää tieteellisten julkaisujen vaikuttavuutta ja tukea kotimaisten tiedelehtien avointa julkaisutoimintaa. Tällaisia voisivat olla Journal.fi-alustan yhteyteen keskitetyt palvelut tiedeviestinnän, teknisten ratkaisujen (lisenssit, pysyvät tunnisteet, kansainväliset tietokannat), sekä tuotannollisten ja hallinnollisten toimintojen tueksi. Jo nyt TSV tarjoaa jossain määrin tällaisia palveluita Journal.fi-alustaa käyttäville lehdille.

Megalehden toteutuminen Suomessa ei näytä todennäköiseltä jo siitä syystä, ettei pitkien keskustelujen jälkeenkään ole ilmaantunut rahoitusta tai toimijaa, joka sellaisen perustaisi. Vaikka megalehtien toimintamalli sellaisenaan ei näytä soveltuvan kotimaisen tieteellisen kausijulkaisemisen kestävän avoimuuden malliksi, on siinä ehkä kuitenkin elementtejä, joiden toimivuutta suomalaisessa tieteellisen kausijulkaisemisen kentässä on perusteltua pohtia.

Tiedejulkaisemisen kenttä on muutoksessa. Suuntaa on vaikea ennustaa ja juuri siksi on tärkeää etsiä mahdollisimman laaja-alaisia vaihtoehtoja kotimaisen tieteellisen kustantamisen mahdollistamiseksi tiedeyhteisön yhteisenä tehtävänä. Megalehden toimintamallille lähin vastine on keskitettynä palvelukokonaisuutena toimiva Journal.fi, jossa asiantuntijayhteisöt, kuten tieteelliset seurat, vastaavat oman aihealueensa tutkimustiedon julkaisemisesta.

Teksti: Janne Pölönen (TSV) ja Henriikka Mustajoki (TSV)
Kuva: TSV ja Free Creative Stuff/Pexels

Artikkeli on osa "Puhutaan tiedejulkaisemisesta" -juttusarjaa. Muut osat ilmestyvät syyskuun aikana.