Millaista on tutkia kaunokirjallisuutta pienellä kielellä tutkimusmaailmassa, jossa englanti on valtakieli? Kuinka suuri on pieni yleisö? Kirjallisuudentutkija Julia Tidigs kertoo monikielisestä monikielisyystutkimuksesta.
Kahvipöytäkeskusteluissa julkaisukanavan valitsemisesta englanti ja pienemmät kielet asetetaan usein vastakkain. Pitäisikö edistää omaa uraa ja julkaista hienoissa kansainvälisissä lehdissä vai keskittyä pieneen kielialueeseen? Mutta mitä tapahtuu tiedon jakamiselle – päätöksenteolle, johtamiselle, keskustelulle – pienemmillä kielialueilla, jos tutkimus tapahtuu muualla?
Englanniksi julkaisemisen tärkeys on asia, johon myös kirjallisuudentutkija Julia Tidigs on törmännyt.
"Samalla koen, että pohjoismaisen kirjallisuuden tutkimuksessa tiedostetaan ja ymmärretään tarve julkaista sekä englanniksi että esimerkiksi skandinaavisilla kielillä”, hän sanoo.
Tidigs on kirjallisuuden tutkija Svenska litteratursällskapetissa ja pohjoismaisen kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen erikoisalansa on kirjallinen monikielisyys ja kielivariaatio sekä teoreettisesti että ilmennettynä suomenruotsalaisessa ja ruotsalaisessa kirjallisuudessa. Toisin sanoen Tidigs on kiinnostunut teksteistä, jotka sekoittavat eri kieliä ja erilaisia kieliä ja siitä, miten eri kielet, murteet, slangi ja ns. ”rikkoutunut kieli” esitetään kirjallisissa teksteissä.
Ruotsiksi Suomessa – pienelle yleisölle?
Ensi silmäyksellä kielisekoitus ruotsinkielisessä kirjallisuudessa saattaa vaikuttaa hyvinkin kapealta aiheelta, jolla on tietty, maantieteellisesti määritelty yleisö. Kun Tidigs pohtii julkaisukanavaa ja kohdeyleisöä, horisontti on kuitenkin huomattavasti laajempi. Kun artikkelin fokus on kirjallisuusteoria ja sen kehitys, hän pyrkii kommunikoimaan kansainvälisen tutkimusalan kanssa ja valitsee siksi usein englanninkielisen kanavan. Hän toteaa kuitenkin, ettei lehden koko ole ratkaiseva tekijä.
”Tarkoitus on tavoittaa oikea yleisö, ja joskus voi olla parempi julkaista erikoistuneessa kuin laajalevikkisessä lehdessä.”
Tidigsille on myös tärkeää, että artikkeli on avoimesti saatavilla, jotta artikkelin netistä löytävä myös pääsee siihen käsiksi. “Pääasia on tulla luetuksi”, hän huomauttaa.
Kun Tidigs kirjoittaa pohjoismaiselle yleisölle relevantista aiheesta tai suomalaisessa kontekstissa kiinnostavasta kirjailijasta, hän päätyy usein kirjoittamaan ruotsiksi. Kielivalinta ei kuitenkaan tarkoita, että kohderyhmä olisi suppea.
”Kun kirjoitan ruotsiksi, suuntaudun Norjaan ja Tanskaan, kaikille skandinavisteille ympäri maailmaa – ja suomenkielisille kirjallisuudentutkijoille. Se ei ole pieni yleisö”.
Tidigs kirjoittaa myös vertaisarvioimattomissa foorumeissa. Valinta perustuu konteksteihin, jotka ovat uusia ja kiinnostavia hänelle itselleen. Tidigs pitää myös tärkeänä, että tutkijat julkaisevat monipuolisesti, esimerkiksi kulttuurilehdissä ja muissa suuren yleisön kanavissa.
"On tärkeää, että opiskelijat näkevät meitä tutkijoita ja opettajia kolmannessa tehtävässä."
Teoriakehitys tarvitsee pieniä kieliä
Kansainvälisen teoriakehitys on siis tärkeä tekijä, kun Tidigs pohtii julkaisukieltä, eikä valinta perustu yksinomaan kohderyhmään. On tärkeää, että tieteen kieli kehittyy myös englannin kielen ulkopuolella, mutta vähintään yhtä tärkeää on, että pienempien kielialueiden kirjallisuuden tutkijat suuntautuvat ulospäin.
”Teorian ei pidä kehittyä pelkästään suurten kielten kirjallisuuden perusteella”, Tidigs toteaa. "On tärkeää, että me ei-englanninkielisistä maista tulevat tutkijat viemme kirjallisuutemme kansainväliselle areenalle."
Mutta miten kirjoitetaan englanniksi kirjallisuudesta, jota ei ole käännetty? Tidigsin tutkimusalalla on suuri valmius kohdata eri kieliä, eikä kaikkea voi mukauttaa. Tidigs on julkaissut tutkimusta pohjanmaalaisesta murrerunoudesta kansainvälisissä lehdissä, eikä käännösten puuttuminen ole ollut este tai edes ongelma.
Ratkaisu on merkitä visuaalisesti, missä tekstissä esiintyy murretta tai kielivariaatiota. Joskus voi olla tarpeen työskennellä kirjallisesti puutteellisilla käännöksillä, joissa merkitykset ja murrevaihtelu käy ilmi. “Myös suuremmat kielet, joiden ei yleensä katsota vaativan käännöstä, tarjoavat mielenkiintoisia impulsseja sekä tutkijalle että lukijalle”, Tidigs toteaa.
”Suomenruotsalainen runoilija Cia Rinne käyttää teksteissään englantia, ranskaa ja saksaa. Kielisekoitus käynnistää jatkuvan käännöstyön, joka toimii eri tavalla eri lukijoissa.”
Tärkeä kansallinen viitekehys
Kansainväliseen keskusteluun osallistumisen lisäksi kirjallisuudentutkijoiden on myös hyvä keskustella tutkimuskohteistaan kansallisesti. Silloin kontekstualisointia ei tarvitse tehdä samalla tavalla, ja teksti vaikuttaa eri ymmärryshorisonttia vasten.
Millaista on toimia ruotsinkielisenä kirjallisuudentutkijana Suomessa, eli vähemmistönä pienellä kielialueella? Julia Tidigs ei koe sitä rajoittavaksi -- toisaalta hän on osa kansainvälistä tutkimusalaa, ja hänellä on laaja pohjoismainen verkosto. Toisaalta lähes kaikki suomenkieliset kirjallisuudentutkijat osaavat lukea ruotsia.
Suomessa on muutama kirjallisuudentutkimusta julkaiseva ruotsinkielinen vertaisarvioitu lehti. Lisäksi Kirjallisuudentutkijain seuran Avain-lehti julkaisee sekä suomen- että ruotsinkielisiä artikkeleita. Näin ruotsinkieliset kirjallisuudentutkijat tavoittavat myös suomenkieliset kollegansa.
”On tärkeää, että suomenruotsalaiset kirjallisuudentutkijat pääsevät osallistumaan kansalliseen dialogiin”, Julia Tidigs sanoo.
Artikkeli on osa "Puhutaan tiedejulkaisemisesta" -juttusarjaa.
Teksti: Hanna Lahdenperä, Avoimen tieteen sihteeristö
Kuva: TSV ja Free Creative Stuff/Pexels
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
