Mitä populaarin tiedejulkaisun pyörittäminen vaatii? Miten nuoria tutkijoita voitaisiin tukea tiedeviestinnässä? Haastattelussa Kirsi Pauliina Kallio ja Anna Marjaana Heikkinen.
Puhutaan tiedejulkaisemisesta -sarjassa jatkamme keskustelua ympäristökasvatuksen professori (TAU) ja Fennia-lehden päätoimittaja Kirsi Pauliina Kallion ja globaalin kehitystutkimuksen väitöskirjatutkija (HY) ja Versus-verkkolehden päätoimittajaparin jäsen Anna Marjaana Heikkisen kanssa.
Sarjan aiemmassa osassa Kallio ja Heikkinen kertoivat julkaisukielen valintaan vaikuttavista tekijöistä ja monikielisestä tiedeviestinnästä. Tällä kertaa selvitämme heidän kanssaan, millaista työtä populaarin tiedejulkaisun pyörittäminen vaatii ja mitä muuta tiedeviestintään liittyvää julkaisussa voitaisiin tehdä, jos resurssit olisivat suuremmat. Entä miten nuoria tutkijoita voitaisiin tukea paremmin tiedeviestinnässä?
Populaareissa tiedejulkaisuissa tehdään paljon pienillä resursseilla
Kallio ja Heikkinen ovat tutustuneet toisiinsa Versus-lehden parissa. Versus on saanut alkunsa kehittämishankkeessa yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää, miten populaaria julkaisutoimintaa voisi pyörittää. Kallion mukaan alusta asti oli selvää, että se tulisi olemaan taloudellisesti haastavaa. Populaarijulkaiseminen vaatii paljon työtä, mutta julkaisukentän taloudelliset resurssit ovat niukat ja epävarmat. Julkaisun pyörittäminen vaatii jatkuvaa apurahojen hakua, ja ihmiset tekevät sitä kaikkea omien töidensä ohella.
”Kukaan ei halua maksaa siitä, mutta kaikkien mielestä se olisi kauhean tärkeää”, Kallio sanoo.
Heikkinen aloitti viime syksynä Versus-lehden päätoimittajaparin toisena jäsenenä. Jos Heikkisellä olisi käytössään nykyistä suuremmat resurssit toiminnan kehittämiseen, hän haluaisi ensimmäisenä pestata suuremman toimitustiimin. Se pitäisi sisällään eri osaamisalueiden taitajia toimitustyöstä teknisten pulmien ratkomiseen. Kun tehtäviä voisi jakaa vastuualueittain, olisi mahdollista julkaista enemmän ja laadukkaampia juttuja.
”Tällä hetkellä me kaikki tehdään vähän kaikkea. Toimitustyöhön kuuluu yllättävän paljon erilaisia vaiheita tekstien raakaeditoinnista someviestinnän suunnitteluun”, Heikkinen sanoo.
Heikkisen mukaan esimerkiksi sosiaalisen median viestinnästä helposti ajatellaan, että laitetaan someen joku kuva ja kirjoitetaan vähän tekstiä, ei kai siihen mene kuin muutama minuutti. Todellisuudessa juttujen jakamisessa erilaisiin some-kanaviin saattaa helpostikin mennä pari tuntia. Jakamisessa pitää miettiä muun muassa missä kanavissa mitäkin julkaisua jaetaan, millaisen kuvan jaon yhteyteen laittaa, tuleeko kaikkiin kanaviin sama vai eri kuva ja niin edelleen.
Heikkisen toivelistalla on myös Versuksen verkkosivujen remontti. Olennainen osa tiedeviestintää on myös visuaalisuus, selkeys ja tiedon helppo saatavuus. Tämä korostuu etenkin verkossa, jossa tietoa on tarjolla äärettömästi. Tällä hetkellä apurahojen saanti on kuitenkin tiukassa jopa populaarien tiedejulkaisujen nettisivujen perusylläpitoon.
Vaikka toimitustyö tulee oman tutkimustyön päälle, kokee Heikkinen sen erittäin motivoivaksi. Toisten tutkimustyöstä on mielekästä oppia ja toisaalta on palkitsevaa tukea tutkijoita populaarissa kirjoittamisessa. Tutkitulle tiedolle on tarvetta, etenkin koska verkossa ja somessa liikkuu entistä enemmän valeuutisia ja disinformaatiota. ”Haluan olla mukana rakentamassa edes yhtä pientä palasta siinä, että meillä olisi tällaisia luotettavia ja ymmärrettäviä tutkittuun tietoon pohjautuvia tiedonlähteitä”, Heikkinen sanoo.
“Jos halutaan, että jotain työtä tehdään, kyllä siihen pitää olla sekä ajallisia että taloudellisia resursseja”
Kallio nostaa toivelistalle lisäksi mahdollisuuden jakaa sisältöjä paremmin erilaisille toimijoille. Versuksen sisällöt voisivat palvella esimerkiksi opettajia ja koululaisia, jotka voisivat etsiä sivuilta tarvitsemaansa tietoa joutumatta miettimään tiedon luotettavuutta.
Koulut, järjestöt ja muut mahdolliset tiedon hyödyntäjät eivät välttämättä itse löydä sisältöä, vaan sitä pitäisi aktiivisesti viedä kentälle eri paikkoihin. Ylimääräiseen tiedottamiseen ja näkyväksi tekemiseen ei kuitenkaan ole resursseja. ”Siihen pitäisi hakea taas joku erillinen hanke ja siltikin olisi vain hetkellinen asia”, Kallio sanoo.
Jos päätoimittajille olisi mahdollista maksaa kuukausipalkkiota, voisivat he suhteuttaa oman työnsä palkkioon esimerkiksi siten, että 30 % työajasta olisi varattu Versuksen töihin ja loput 70 % oman tutkimuksen tekemiseen. Nyt kaikki tulee käytännössä oman työn päälle, eikä se ole pitkäjänteisesti ajatellen hyvä ratkaisu. Kallio toivookin, että tulevaisuudessa populaarien tiedejulkaisujen rahoitus olisi kestävämmällä pohjalla. Esimerkiksi Tieteellisten seurain valtuuskunnalla voisi oma tukimuoto myös populaareille julkaisuille vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen tapaan.
Kallion mielestä väitteet siitä, että tutkijat eivät edes haluaisi kertoa tutkimuksistaan, ovat ”täyttä hömppää”. Tutkijat tekevät tiedeviestintää paljon, erilaisilla foorumeilla ja eri tavoilla. Tutkijan aikaresurssit ovat toki rajalliset, joten tiedeviestintä saattaa kaiken muun keskellä helposti jäädä vähemmälle, etenkin jos se ei ole itselle luontevaa. Kallion mielestä tiedeviestintää pitäisikin arvostaa työnä, eikä ajatella sitä jonain ylimääräisenä tekemisenä. ”Jos halutaan, että jotain työtä tehdään, kyllä siihen pitää olla sekä ajallisia että taloudellisia resursseja”, Kallio sanoo.
Kallio kaipaa muutenkin suuremman arvon antamista kaikenlaiselle tekemiselle. ”Jos tehdään jotain kunnolla, siitä pitää myös viestiä, ja hyvin kapeasti viestiminen on tutkimusresurssien haaskausta”, Kallio sanoo. Hän kokee, että tähän suuntaan ollaankin menossa: nähdään, että tutkimuksella on monia suuntia. ”Mutta niitä kaikkia suuntia pitää rahoittaa, muuten kenttä kapenee johonkin suuntaan”, Kallio sanoo.
Kallio toivoo myös yhteisvastuullisempaa ajattelua - vastuun tiedejulkaisemisesta pitäisi olla jaettu. Jos esimerkiksi Versuksen toimintaan annetaan resursseja, ihmiset kokisivat, että se on resurssia myös itselle. ”Että tämä infrastruktuuri on kehitetty sen takia, että juuri se minun tutkimukseni voi vaikuttaa”, Kallio sanoo.
Nuoret tutkijat rohkeammin mukaan tiedeviestintään
Heikkinen haluaisi rohkaista erityisesti nuoria tutkijoita viestimään omasta tutkimuksestaan. Nuoret tutkijat saattavat helposti ajatella, että koska eivät ole julkaisseet aiheesta vielä mitään tai vain vähän, eivät he tiedä aiheesta tarpeeksi kertoakseen siitä muille. “Todennäköisesti he tietävät aiheesta kuitenkin enemmän kuin kukaan sellainen, joka ei ole juuri sitä aihetta tutkinut”, Heikkinen sanoo.
Toisaalta Heikkinen näkee myös esimerkiksi yliopistojen roolin merkittävänä tekijänä tiedeviestintään kannustamisessa. Nuorille tutkijoille voi olla epäselvää, kuinka paljon populaarijuttujen kirjoittamiseen saa käyttää työaikaa, vai onko siihen käytetty aika vain pois oman tutkimuksen tekemisestä. Yliopistot voisivat aiempaa selvemmin kannustaa työajan käyttämistä myös tiedeviestintään. ”Ettei sen ajateltaisi olevan vain tutkijoiden vapaa-ajan harrastus”, Heikkinen sanoo.
Versuksessa on oma opiskelijatöiden esittelyyn tarkoitettu Gradusta asiaa -juttutyyppi, jonne tulee tällä hetkellä enemmän materiaalia kuin ehditään toimittaa. Kun opiskelijat näkevät toistensa juttuja, he rohkaistuvat kirjoittamaan lehteen itsekin ja ehkä myöhemmin osallistumaan lehden toimitustyöhön.
Heikkinen näkee tärkeänä myös tieteellisen ja populaarikirjoittamisen välisen eron oppimisen jo opiskeluvaiheessa. Olennaista on hahmottaa, millaiselle kohdeyleisölle viesti on tarkoitettu ja sovittaa tekstin tyyli sen mukaan. Toisaalta on se oma ammattikieli, jolla keskustellaan muiden oman alan tutkijoiden kanssa ja sitten on yleiskieli, jota käytetään populaarissa viestinnässä. ”Välttämättä edes toisen alan tutkijat eivät ymmärrä sitä oman spesifin alasi kieltä ja termistöä. Siksi on tärkeä taito osata kirjoittaa omasta tutkimuksesta niin, että muutkin ymmärtävät”, Heikkinen huomauttaa.
Artikkeli on osa "Puhutaan tiedejulkaisemisesta" -juttusarjaa. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt myös Mikko Poutasen haastattelu tiedeviestinnästä.
Teksti: Elina Koivisto / Avoimen tieteen sihteeristö
Kuva: TSV ja Free Creative Stuff/Pexels
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
