Tekijänoikeudellinen käsitys eroaa tieteen etiikan tekijyys-käsityksestä

15.3.2018

Tekijänoikeuslaissa suojataan korostuneesti teoksen muotoa, ei asiasisältöä tai ideaa sellaisenaan.

Suomen tekijänoikeuslaissa alkuperäinen tekijä on henkilö, joka on ollut vaikuttamassa teoksen muotoiluun itsenäisellä ja omaperäisellä tavalla (teoskynnys). Tekijänoikeudessa suojataan korostuneesti teoksen muotoa, ei asiasisältöä tai ideaa sellaisenaan.

Teossuojan lisäksi tekijänoikeuslaissa suojataan myös muitakin tuotteita kuin perinteisiä teoksia: jopa vailla omaperäisyyttä olevia luetteloita, taulukoita ja ”yksinkertaisia” valokuvia määrätyin edellytyksin.

Kirjallisen sopimisen tärkeyttä tutkimusprojekteissa jo niiden alkuvaiheissa on syytä korostaa.

Käytännössä alkuperäisestä tekijyydestä tekijänoikeuslainkin mukaan voidaan kuitenkin aina pitkälti sopia luovaa työtä tehneiden kesken. Teknisiä avustajia ei pidetä varsinaisina tekijöinä. Yhteistyötilanteissa on syytä sopia tekijyydestä (kuka ilmoitetaan tekijäksi) ja lisäksi tekijänoikeuksien keskinäisistä osuuksista sekä oikeuksien hallinnoinnista ynnä muista yksityiskohdista. Kirjallisen sopimisen tärkeyttä tutkimusprojekteissa jo niiden alkuvaiheissa on syytä korostaa.

Teoksen tekijä on luonnollinen henkilö

Kirjallisen tai taiteellisen teoksen tekijänä voi olla vain ihminen eli niin sanottu luonnollinen henkilö. Sellainen ei voi olla esimerkiksi yritys tai yhteisö (ns. oikeushenkilö). Nämä voivat saada oikeuksia sopimuksen, kuten tekijänoikeuden siirron, perusteella, mutta yhteisö ei saa koskaan esimerkiksi alkuperäisen tekijän moraalisia oikeuksia kuten oikeutta tulla nimetyksi tekijänä.

Myöskään tietokone ei voi olla tekijänoikeuden haltija, vaan esimerkiksi tietokoneen avulla luodun teoksen osalta tekijäksi on katsottava yleensä tietokoneen ja ohjelmiston käyttäjänä oleva luonnollinen henkilö eli ihminen. Tietokone ohjelmistoineen on ”taiteilijan pensseli”. Tekniset avustajat, kuten aineistojen keräilijät tai taustatietojen selvittelijät, jos nämä tahot eivät osallistu julkaisun muodon tai rakenteen luomiseen, eivät ole tekijöitä varsinaisessa mielessä – panoksistaan puuttuvan omaperäisyyden takia (TekijäL 1 §).

Tekijänoikeudessa on muitakin suojan kohteita kuin teoksia

Tekijänoikeudessa suojataan kirjallisia ja taiteellisia teoksia julkisuudessa tapahtuvaa hyödyntämistä silmällä pitäen. Tieteelliset teokset ovat yleensä kirjallisia teoksia. Tietokoneohjelmat on niin ikään katsottu niin sanotuiksi kirjallisiksi teoksiksi.

Suomen tekijänoikeuslain (404/1961) mukaan kirjallisten ja taiteellisten teosten ohella suojataan myös eräitä niin sanottuja lähioikeuksia, kuten luetteloita ja tietokantoja sekä niin sanottuja tavallisia (vailla omaperäisyyttä olevia) valokuvia hieman ohuemmin oikeuksin ja vähän lyhyemmin suoja-ajoin varsinaisiin teoksiin (TekijäL 1 §) verrattuna. Lähioikeuksien oikeudenhaltijoita, joita suojataan TekijäL 5 luvussa, ei kutsuta tekijöiksi. Tieteellisiin teoksiin sisältyy usein myös lähioikeussuojien alaisia tuotteita, kuten luetteloita ja taulukoita.

Käännöksissä ja muunnelmissa tekijänoikeus kuuluu kääntäjälle tai muuntelijalle omaan versioonsa, mutta nämä tahot eivät voi hyödyntää teoksiaan julkisuudessa kysymättä lupaa alkuperäisteoksen tekijältä.

Varsinainen tekijyys edellyttää niin sanottua luovaa panosta

Mikä tahansa tuote ei kelpaa tekijänoikeussuojan (teossuojan) alaiseksi, sillä kansainvälisten sopimusten ja kansallisten tekijänoikeuslakien mukaan vain itsenäisyyttä ja omaperäisyyttä ilmentävät tuotteet voivat saada suojaa (teoksena).

Kansainvälisten sopimusten ja kansallisten tekijänoikeuslakien mukaan vain itsenäisyyttä ja omaperäisyyttä ilmentävät tuotteet voivat saada suojaa teoksena.

Edellytys tarkoittaa sitä, että teos on tekijänsä ”henkinen luomus” eli että lopputulos kuvastaa tekijän persoonaa ja että teoksesta ilmenevät tekijän vapaat ja luovat ratkaisut, valinnat.

Omaperäisyyskriteeriä maassamme tulkitseva tekijänoikeusneuvosto on katsonut lausunnossa TeN 2015:9, että verkkokurssimateriaali oli kokonaisuutena kirjallinen teos. Sen sijaan esimerkiksi ns. laadullisia haastatteluja ei katsottu eräässä tapauksessa (TeN 2008:14) siinä määrin itsenäisiksi ja omaperäisiksi, että olisivat olleet tekijänoikeuslain 1 §:n mukaisia teoksia.

Tekijänoikeus eroaa tutkimuseettisestä tekijyyden käsitteestä

Tekijänoikeudessa teossuoja kohdistuu nimenomaan teoksen muotoon, ei sisältöön. Esimerkiksi tutkimusideat sellaisenaan ovat tekijänoikeudesta vapaita. Kuka tahansa voi kirjoittaa esimerkiksi samasta pykälästä taikka samasta taudista. On hyvä kuitenkin huomata, että vaikka idea ei saakaan teossuojaa, tutkimusidean varastaminen voi tietyissä tapauksissa täyttää tiedevilpin kriteerit. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen -ohjeen (HTK-ohje) mukaan ”anastus” tarkoittaa tutkimusidean epäoikeutettua hyödyntämistä. Tieteelliseen tekijyyteen liittyvät kiistat liittyvät usein tilanteeseen, jossa tutkimustuloksia tai ideoita on julkaistu ilman jonkun tutkimukseen tekoon tai sen ideointiin oleellisella panoksella osallistuneen nimeä.

Vaikka idea ei saakaan teossuojaa, tutkimusidean varastaminen voi tietyissä tapauksissa täyttää tiedevilpin kriteerit.

Tekijänoikeussuoja on haluttu rajata muotoon, jotta siitä ei tulisi estettä vapaalle luomiselle, erityisesti ilmaisuvapaudelle. Tehdäänhän teoksia usein aiempien teosten pohjalta niitä vapaasti hyväksikäyttäen. Tekijänoikeuslain 4 §:n 2 momentissa todetaankin, että ”Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.” Tällöin teoksen vapaa muuntelu, esimerkiksi jotkut kollaasitaiteen muodot, on yleensä vapaasti sallittua. Samaa logiikkaa voi soveltaa myös tieteen alueelle: tieteellistä keskustelua ei haluta estää ainakaan tekijänoikeuden avulla.

Esimerkiksi eräässä tapauksessa korkein oikeus katsoi, että tekniikan alan oppikirja voitiin julkaista vapaasti, vaikka oppikirja oli julkaistu samasta aiheesta kuin aiempi oppikirja ja muistutti suuressa määrin rakenteeltaan ja sisällykseltään aiempaa teosta. Myöhempi teos oli kuitenkin itsenäinen ja omaperäinen verrattuna aikaisempaan. Kumpikin teos oli saanut vaikutteita ulkomaisista saman alan teoksista. (KKO 1964 II 59, Teräsbetonirakenteiden lujuusoppi).

Sen sijaan niin sanotun varsinaisen muunnelman kuten käännöksen tekeminen artikkelista voi olla vapaata, jos se tehdään yksityiseen käyttöön. Jos sellainen tehdään tarkoituksena julkaista teos, niin asianmukaiset luvat ja viittaukset alkuperäisiin tekijöihin vaaditaan. Tekijöinä käännetyn teoksen osalta ovat sekä alkuperäinen kirjoittaja että kääntäjä. Tekijänoikeudellisesti heillä on tähän täysi oikeus (moraaliset oikeudet) (TekijäL 3 §). Myös tutkimuseettisesti tekijänä esiintyminen esimerkiksi omassa julkaisuluettelossa, cv:ssä, oikealla ja totuutta vastaavalla tavalla on tärkeätä. Tutkimuseettistä käsitystä tekijyydestä voidaan pitää jossakin määrin väljempänä tai laajempana kuin tekijänoikeudellista.

Entä avustajat?

Jos teoksen tekemiseen on osallistunut sellainen henkilö, joka on tehnyt muunlaista panostusta kuin omaperäisyyttä ilmentävää, kuten kerännyt tausta-aineistoja, tehnyt ei-omaperäisiä taulukoita tai tilastointia, ei häntä voida pitää varsinaisena tekijänä tekijänoikeuslain mielessä (TekijäL 1 §). Sen sijaan hän saattaa olla jonkin lähioikeuden (kuten luettelo- tai tietokannan) (TekijäL 5 luku) oikeudenhaltijana, jolloin hänen lupaansa saatetaan edellyttää luettelon tai tietokannan julkaisemiseen. Tässä suhteessa tekijänoikeus eroaa hyvän tieteellisen käytännön mukaisista ohjeistuksista. TENKin tieteellisestä tekijyydestä antaman suosituksen mukaan yhteisjulkaisun tekijät voivat ja heidän tulisikin pohtia ja päättää, riittääkö tällainen panos osuuteen tekijöiden listauksessa. Tieteenalakohtaiset käytännöt vaihtelevat runsaasti.

Ketä yleensä on pidettävä tekijänä?

Tekijänoikeuslaissa (7 §) lähdetään seuraavasti todetusta tekijäolettamasta: ”Tekijänä pidetään, jollei näytetä toisin olevan, sitä, jonka nimi taikka yleisesti tunnettu salanimi tai nimimerkki yleiseen tapaan pannaan teoksen kappaleeseen tai ilmaistaan saatettaessa teos yleisön saataviin.”

TeN 2015:5: Kalatutkimusraportti oli kokonaisuutena tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu teos. Siihen sisältyi tekstissä runsaasti tosiasiatietoja ja sen ohella tietoihin perustuvia graafisia esityksiä ja tilastollisia taulukoita. Toisen laatimassa myöhemmän ajanjakson kattavassa raportissa käsiteltiin samoja tietoja kuin lausunnonpyytäjän raportissa mutta päivitettynä ja myöhemmät ajanjaksot mukana. Kummallakin raportilla katsotaan olevan omat tekijänsä. Samoja faktoja voidaan käyttää eri tutkimuksissa, kunhan tämän on tehnyt itsenäisesti.

Monta tekijää – ongelmia?

Silloin, kun kirjallisen tai taiteellisen teoksen tekemiseen on osallistunut useampi henkilö, olisi hyvä tietää, mitä kukin on tehnyt ja miten paljon. Luova yhteistyö on harvoin ongelmatonta.

Yksi alkuperäistä tekijyyttä seuraava ja ratkaistava asia on kysymys tekijänoikeuksien jakautumisesta tekijöiden kesken (eli osuuksista) ja toinen niiden hallinnointi (miten päätökset hyödyntämisestä tehdään). Yleensä tekijänoikeudet jakautuvat pääluvun mukaan, mutta jos jonkun toisen panostus teokseen on suurempi kuin toisen, niin edellinen on oikeutettu saamaan vastaavan osuuden tekijänoikeuksista teokseen.

Kiistat, jotka liittyvät tekijänoikeudelliseen yhteistyöhön, eivät ole harvinaisia. Kiistoja voi syntyä erityisesti siitä, mikä on ollut kunkin osuus henkiseen panostukseen eli teoksen tekemiseen (alkuperäinen tekijyys) mutta myös siitä, mikä on yksityiskohtaisesti kunkin osuus taloudellisista oikeuksista. Vain tekijä tai tämän laillinen siirronsaaja (esim. perillinen, kustantaja) voidaan katsoa oikeutetuksi esittämään vaatimuksia tekijänoikeudellisen asemansa takia.

Tekijänoikeudellisen yhteistyön muotoja erotetaan perinteisesti useita eri lajeja. Se voi olla luonteeltaan samanaikaista tai peräkkäistä. Suojattavia lopputuloksia voidaan erottaa seuraavasti:

  • kokoomateoksia, jolloin tekijöinä ovat esim. sanomalehden tai artikkelikokoelman toimittajat ja kokoomateokseen otetun materiaalin tekijät (TekijäL 5 §).
  • yhteenliitettyjä teoksia, joissa on useita erilajisia teoksia yhdessä (esim. kuvitettu kirja, operetti, musikaali, jolloin kunkin teoslajin tekijät saavat omat oikeutensa),
  • yhteisteoksia, joissa on tehty yksi teos monen yhteistyössä niin, ettei panoksia voi erottaa toisistaan (esim. tieteelliset teokset ja kirjalliset teokset, joissa osuuksia ei pystytä erottamaan toisistaan, jazzimprovisaatio, joka edustaa samanaikaista yhteistyötä jne.)

Ongelmana on yhteistyössä syntyneiden teosten hyödyntämisessä usein se, että kunkin suostumus on tarpeen, kun teosta hyödynnetään julkisuudessa. Laissa on yhteisteosten hyödyntämisestä todettu, että ”Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä luoneet teoksen heidän osuuksiensa muodostamatta itsenäisiä teoksia, on tekijänoikeus heillä yhteisesti. Kullakin heistä on kuitenkin valta vaatimusten esittämiseen oikeuden loukkauksen johdosta.” (TekijäL 6 §).

Sopimukset yhteistyöstä

TENK suosittaa tieteellisen yhteisartikkelin tai -teoksen tekemiseen osallistuvia sopimaan jo tutkimuksen alkuvaiheessa tulevan julkaisun tekijöistä ja kirjoittajajärjestyksestä. Tämän tieteellistä tekijyyttä koskevan sopimuksen pohjalta voidaan sitten sopia tekijänoikeuksista ennen ensimmäistä julkaisemista.

TENK suosittaa tieteellisen yhteisartikkelin tai -teoksen tekemiseen osallistuvia sopimaan jo tutkimuksen alkuvaiheessa tulevan julkaisun tekijöistä ja kirjoittajajärjestyksestä.

Tavallisimpia tekijänoikeuksista sopimisen muotoja on kustannussopimus, jolla sovitaan yhden tai usean tekijän kanssa esimerkiksi kirjallisen teoksen julkaisemisesta ja siihen liittyvistä yksityiskohdista (TekijäL 31 §). Jos kukin on tehnyt panoksensa itsenäisesti oman osuutensa kokonaisuudesta, esimerkiksi oppikirjasta, niin tekijäaseman tunnustaminen kuin tekijänoikeuksien keskinäinen jakaminen on yleensä helppoa. Sen sijaan silloin, kun yhteistyö on niin intensiivistä, että panoksia ei voida helposti toisistaan erottaa, eli niin sanotun yhteisteoksen tapauksissa (TekijäL 6 §), tilanne on vaikeampi. Tällöin tekijöille syntyy eräänlainen ”jakamaton” yhteisomistus teokseen, jonka hallinto voi olla hankalaa. He voivat yleensä päättää vain yhdessä teoksen julkaisemisesta. Usean tekijän tapauksessa tekijänoikeudet jakautuvat yleensä pääluvun mukaan, ellei toisin ole sovittu.

Tekijöiden on syytä laatia keskinäisistä suhteistaan (esim. osuuksistaan) aina erillinen sopimus. Tämä voi olla tarpeen varsinkin yhteisteosten kohdalla mutta suositeltavaa myös muulloinkin.

Tekijänoikeudellisissa sopimuksissa voidaan sopia, kenen panos on niin merkittävä (huom. omaperäisyyskriteeri), että hänet voidaan katsoa koko teoksen tai teoksen osan tekijäksi ja voidaan sellaisena ilmoittaa. Pelkästään teknisiä avustajia ei sellaisina yleensä voida pitää. Henkilölle voidaan toki myöntää yhteisellä sopiuksella pitkälti tekijän asema, mutta tässä olisi syytä pidättyvyyteen. Taloudellisten oikeuksien osoittaminen kullekin on helpompaa sen jälkeen, kun kunkin tekijänoikeudellinen asema on ensiksi selvitetty.  

Sopimuksissa voidaan sopia uusintapainoksista, ja niihin liittyvistä tehtävistä (muutoksista, lisäyksistä jne.) ja mahdollisuuksista tulla niihin mukaan tekijänä sekä muista kysymyksistä, kuten osuuksista rojalteihin. Tärkeätä on tiedostaa ja myös teoksissa mahdollisimman avoimesti ilmoittaa siitä, kuka on mitäkin teoksen eteen tehnyt.

Rainer Oesch on kauppaoikeuden professori Helsingin yliopistossa ja tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsen.


Lisätietoja:

Tekijänoikeuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404