Miksi tieteen käsitys tekijästä eroaa tekijänoikeuslain tekijästä?

16.10.2018

Tekijänoikeuslailla ja tieteen tekijyydellä on erilaiset tavoitteet. Tieteen tekijyys tuo mukanaan vastuun.

Tiedeyhteisössä tutkijoilla on käytössään useita tapoja määritellä, ketkä merkitään tieteellisen julkaisun tekijäksi. Tekijänoikeussääntely, tutkimuseettiset ohjeet ja tieteenalakohtaiset käytännöt lähestyvät tekijyyttä erilaisin, joskaan eivät välttämättä ristiriitaisin tavoin. Koska yhteisartikkeleita julkaistaan aiempaa enemmän ja tekijäluettelot saattavat joillakin aloilla olla tuhansia nimiä pitkät, on ajankohtaista pohtia, miten ja millä perusteilla tieteen tekijyyden pitäisi muodostua.

Tekijänoikeuslaki määrittelee tekijäksi ihmisen, joka on luonut teoksen. ”Teos” on silloin tekijänoikeudellinen käsite, ja tarkoittaa, että luomuksen on oltava niin itsenäinen ja omaperäinen, että se ylittää teoskynnyksen. Tieteellinen artikkeli voi ylittää (ja yleensä ylittääkin) teoskynnyksen ja on siten tekijänoikeuslain mukainen teos. Silloin tekijä on se henkilö (tai henkilöt), joka antaa artikkelille sen ilmiasun eli valitsee sanat, lauseet ja rakenteet ilmaistakseen ajatuksensa ja ideansa. Tekijänoikeus ei kuitenkaan suojaa artikkelissa ilmaistuja ideoita tai ajatuksia.

Tekijyys tekijänoikeudellisessa mielessä ei ota huomioon työtä, joka on tehty ennen kirjoittamaan ryhtymistä.

Tekijänoikeuslain mukaiselta teokselta tai tekijän työltä ei odoteta tiettyä laatutasoa tai metodia, ja teos voi olla faktaa, fiktiota tai molempia. Tekijyys tekijänoikeudellisessa mielessä ei ota huomioon työtä, joka on tehty ennen kirjoittamaan ryhtymistä. Tekijänoikeuslain mukainen tekijänoikeus syntyy tekijälle, kun teos on luotu. Suomen tekijänoikeuslain 7 §:n mukaan tekijäksi oletetaan henkilö, jonka nimi, salanimi tai nimimerkki on yleiseen tapaan pantu teoskappaleeseen. Tekijänoikeuden haltija voi olla eri taho kuin varsinainen tekijä, sillä tekijänoikeus voidaan tietyin rajoituksin siirtää sopimuksin eteenpäin esimerkiksi artikkelin kustantajalle.

Tiedeyhteisöllä on sekä kirjoitetut normit että niistä poikkeavat käytännöt

Useat tahot, kuten tiedelehdet, tutkimusrahoittajat, tutkimusorganisaatiot ja tutkimuseettiset toimijat, ovat pyrkineet saattamaan kirjalliseen muotoon käsityksiään paitsi hyvästä tieteellisestä käytännöstä myös siitä, miten tekijä pitäisi määritellä. Toisin kuin tekijänoikeussääntely, nämä eettiset normistot on rajattu vain tiedeyhteisöön ja sen sisällä syntyneiden töiden tekijyyden määrittelyyn. Toki myös tiedeyhteisön ulkopuolelle tieteestä viestittäessä tekijyyden on oltava oikein merkitty ja viittaukset toisten töihin kunnossa.

Tieteen eettisten normien mukainen tekijyys syntyy jo tutkimushankkeen aikana ja edellyttää tekijöiltä tietynlaista toimintaa sekä tutkimuksessa että siitä raportoitaessa. Esimerkiksi Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa -ohjeen eli HTK-ohjeen mukaan tutkimustyössä on sovellettava tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä. Tekijältä odotetaan, ettei työssä esitetä vääriä tietoja tai tuloksia tiedeyhteisölle eikä niitä levitetä esimerkiksi julkaisussa, julkaistavaksi tarkoitetussa käsikirjoituksessa tai oppimateriaalissa. Riittävää ei ole vain kirjoitustyöhön osallistuminen tai ilmiasun antaminen ideoille tai ajatuksille, kuten tekijänoikeuslain mukaisen tekijänoikeuden kohdalla.

Tutkijoiden omat käytännöt puolestaan ovat tieteenalakohtaisia tai vieläkin pienemmän yhteisön sääntöjä, ja yllätykseksi saattavat poiketa sekä tekijänoikeuslain että eettisten normistojen tekijyyden määritelmistä. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että tutkijat eivät tee tekijyyttä koskevia päätöksiä tekijänoikeussääntelyn tai eettisten ohjeiden mukaan, sillä ohjeita ei joko tunneta tai niitä pidetään ahtaina, epärealistisina tai epäoikeudenmukaisina. Tieteenalakohtaiset käytännöt vaihtelevat paljon, ja poikkeamia löytyy esimerkiksi siitä, miten yhteisartikkelin tekijäluettelossa otetaan huomioon tutkija, joka on tuonut hankkeen käyttöön merkittävän tutkimusaineiston tai tilastotieteen osaamisensa.

Silloin, kun artikkelilla on vain yksi tai kaksi tekijää, voidaan olettaa, että tekijät ovat kirjoitustyön lisäksi tehneet merkittävän osan artikkelia edeltävästä tutkimustyöstä. Useamman tekijän yhteisartikkelissa tilanne saattaa olla toinen: tekijäluettelossa saattaa olla mainittuna artikkelin kirjoittajan lisäksi tutkimusaineiston kerääjä, aineiston analysointimenetelmän suunnittelija ja analysoija, kirjallisuuskatsauksen koostaja tai tutkimuslaitteiston suunnittelija ja rakentaja. Tutkimusryhmän, osaston tai laboratorion johtaja, joka on suunnitellut tutkimushankkeen ja hankkinut sille rahoituksen, voi saada tai olla saamatta tekijyyden riippumatta muusta osallistumisestaan tutkimukseen.

Tekijyyden ongelmat ratkaistaan tieteen sisäisten normien perusteella

Ongelmia syntyy, jos tekijäluettelossa on henkilöitä, jotka eivät täytä tieteen tekijyyden edellytyksiä tai jos luettelosta puuttuu henkilöitä, jotka nämä edellytykset täyttävät. On merkittävää, että näitä tekijyyttä koskevia riitoja ei yleensä ratkaista tekijänoikeusnormiston perusteella, vaan tieteen sisäisten normien, itsesääntelyn, perusteella. Tämä onkin perusteltua, sillä yhteisön käytäntöjen kautta luotua tekijän asemaa ei voida käsitellä samalla tavoin kuin lainsäädännöllisin keinoin perustettua yksinoikeutta.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeessa hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaetaan kahteen kategoriaan: vilppiin ja piittaamattomuuteen. Lisäksi tiedeyhteisössä voi esiintyä muita tutkimuseettisesti vastuuttomia menettelyjä, joihin yleensä lasketaan niin sanottu tekijyyden manipulointi. Tekijyyden manipulointi kattaa esimerkiksi tekijäluettelon paisuttamisen lisäämällä luetteloon nimiä lahjana, kunnian- tai ystävyydenosoituksena. Taustalla saattaa olla toive, että näin saadaan lisättyä artikkelin uskottavuutta tai vahvistettua tutkimusryhmän yhteenkuuluvuutta.

Tekijyyden manipulointina nähdään myös niin sanottu vaihtaritekijyys, jolloin tekijät sopivat lisäävänsä toistensa nimet vastavuoroisesti artikkeleihinsa ilman varsinaisten tekijyyden edellytysten täyttymistä. Tavoitteena on ehkä pidentää omaa julkaisuluetteloa.

Joskus tekijäluetteloon lisätään nimekäs tai arvovaltainen peitekirjoittaja, joka ottaa omiin nimiinsä haamukirjoittajan tekstin osallistumatta itse tutkimukseen tai täyttämättä hyväksyttyjä tekijyyden edellytyksiä.  Haamukirjoittaminen on ilmiö, jossa artikkelin todellisen luonnostelijan tai kirjoittajan nimi jätetään pois tekijäluettelosta, vaikka haamukirjoittaja saattaisikin olla tekijänoikeuslain mukainen tekijä. Haamukirjoittaja ei yleensä ole tutkimusryhmän jäsen, vaan esimerkiksi tutkimusrahoittajan palkkaama kirjoittaja. Eri tutkimusten mukaan 2–75 prosentissa artikkeleita käytetään haamukirjoittajaa. Erityiseksi ongelmaksi haamukirjoittaminen muodostuu silloin, kun haamukirjoittaja ei ole sidottu tiedeyhteisön eettisiin normeihin, vaan käyttää artikkelia edistääkseen esimerkiksi edustamansa lääkeyrityksen markkinoinnillisia tavoitteita.

Mikäli tekijyyden manipulointi on vakavaa, se voi täyttää varsinaisen hyvän tieteellisen käytännön loukkauksen tunnusmerkit.

Mikäli tekijyyden manipulointi on vakavaa, se voi täyttää varsinaisen hyvän tieteellisen käytännön loukkauksen tunnusmerkit, siis vilpin tai piittaamattomuuden. Pakolla otettu tai painostamalla saatu tekijyys ja toisen henkilön tekijyyden kieltäminen täyttävät ehkä helpoimmin vilpillisen toiminnan tunnusmerkit. Pakolla otetun tekijyyden tunnusmerkkinä on, että tekijyyden itselleen ottanut ei ole osallistunut merkittävällä panoksella tutkimustyöhön, jolloin hän anastaa – pienemmässä tai suuremmassa määrin – aina toisen henkilön tutkimustyön, esimerkiksi idean, suunnitelman tai aineiston, omiin nimiinsä. Mikäli artikkelien määrän perusteella jaetaan esimerkiksi julkista rahoitusta eri organisaatioiden kesken, ohjautuu osa rahoituksesta väärällä perusteella tekijäksi mainitun tutkijan organisaatioille.

Tekijyyden kieltäminen tai kiistäminen toteutuu, kun tekijäluettelosta puuttuu sellaisia henkilöitä, jotka ovat osallistuneet merkittävästi tutkimukseen ja jotka täyttävät tieteenalan muut edellytykset tekijäksi. Tätä on nimitetty kirjallisuudessa tekijyyden kiistämiseksi. Syynä voivat olla ongelmat esimerkiksi tutkimusryhmän sisällä tai ryhmän johtamisessa.

Tekijänoikeuslailla ja tieteen tekijyydellä on erilaiset tavoitteet

Yllä on vain lyhyt katsaus erilaisiin tieteellisen artikkelin tekijyyden määrittämistapoihin ja ongelmiin. Yhteistä sekä tekijänoikeuslain että tieteen tekijyyden edellytyksille on, että tekijän pitää antaa jotain uutta, itse luotua, jotta hän ansaitsee tekijyyden. Toisen työn luvaton kopiointi tai plagiointi omiin nimiin on selkeästi kiellettyä eli tekijyyttä ei synny kopioimalla toisen luomaa.

Tekijänoikeuslain tavoitteena mainitaan usein kannustimet luoda uusia teoksia, eli sillä tavoitellaan luotujen teosten määrän lisäämistä ja teoskappaleiden levittämistä yhteiskunnan käyttöön. Tekijän nimen mainitseminen teoksen yhteydessä mahdollistaa silloin tekijän ja erityisesti tekijänoikeuksien haltijan yksinoikeuksien valvomisen ja turvaamisen väärinkäytöksiä vastaan.

Tekijänoikeus luo oikeudenhaltijalle mahdollisuuden rahastaa tekijänoikeudella eli tekijänoikeussääntelyn avulla oikeudenhaltija saa neuvotteluaseman markkinoilla. Markkinat kuitenkin määräävät loppujen lopuksi, onko teoksella kysyntää ja miten hinta muodostuu. Tekijänoikeudella suojattuja teoksia päätyy markkinoille jaettavaksi ja arkistoitavaksi pääasiassa vain markkinamekanismin kautta, jolloin ne teokset, jotka eivät täytä kuluttajien odotuksia tai vastaa mieltymyksiä, jäävät julkaisematta. Käsitys tieteellisen artikkelin tekijästä tekijänoikeuden alkuperäisenä oikeudenhaltijana onkin erityisen vahva tilanteissa, joissa on kyse tiedeyhteisön ja kustantajien välisistä oikeuksien siirroista. Tekijät luovuttavat rutiininomaisesti sopimuksilla tekijänoikeuteen perustuvia julkaisuoikeuksia artikkeliensa kustantajille, mikä omalta osaltaan on tehnyt mahdolliseksi kustannustalojen laajan – ja joidenkin kustannustalojen huomattavan tuottoisan – liiketoiminnan.

Tieteen tavoite on toinen kuin tekijänoikeuslain tavoite. Tiede on tiedon tuottamisen muoto, joten tieteen sisäiset ohjausmekanismit palvelevat tätä tarkoitusta. Tieteen tekijyydessä on siten mukana merkittäviä vastuu-ulottuvuuksia, jotka puuttuvat tekijänoikeudesta.

Vastuu ja vastuullisuus korostuvat sekä tutkimuseettisissä ohjeissa että tutkijoiden omissa näkemyksissä.

Vastuu ja vastuullisuus korostuvat sekä tutkimuseettisissä ohjeissa että tutkijoiden omissa näkemyksissä. Ensiksikin tutkimuksen tekijät ovat vastuussa siitä, että oikeat ihmiset tulevat mainituiksi julkaisun tekijöinä, toisin kuin tekijänoikeuslaissa, jossa alkuperäisen tekijän statuksen saa teoksen syntyhetkellä. Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu, että tutkimusryhmässä sovitaan kirjallisesti siitä, mitä syntyvien artikkelien tekijältä edellytetään.

Toiseksi tieteen tekijyys sisältää vastuun siitä, että tutkimusprosessi on suoritettu hyvän tieteellisen käytännön vaatimusten mukaan. Tieteen tekijältä – joko käytäntöjen tai eettisten normistojen kautta syntyneeltä – edellytetään, että artikkelin sisältö on tuotettu tietyllä menetelmällä ja on siten tieteellisen tutkimuksen tulosta. Tieteellinen tutkimus tulee useassa vaiheessa tiedeyhteisön arvioitavaksi ennen kuin sen tulokset hyväksytään osaksi tieteellistä tietoa. Tieteellinen keskustelu voi olla vilkastakin, ja artikkelin tekijöistä vain ne, jotka ovat osallistuneet tutkimuksen tekemiseen pystyvät osallistumaan keskusteluun, kertomaan menetelmistään ja puolustamaan tuloksiaan. Tieteellisessä julkaisemisessa täydellisen tekijäluettelon tehtävä on jakaa tietoa ja osoittaa ne henkilöt, jotka kantavat vastuun sisällön tieteellisestä tasosta, uusista ideoista, ajatuksista ja tutkimustuloksista.

Leena Jukka on oikeustieteen tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopistossa. Väitöstutkimus käsittelee tieteellisten tutkimusaineistojen tekijyyden sääntelyä.


Lisätietoja:

Brückner, Christian – Ackermann Birbaum, Sibylle – Salathé, Michelle: Authorship in scientific publications. Analysis and recommendations. Swiss Academies of Arts and Sciences, 2013.
Helin, Markku: Oikeustiede ja tutkimusetiikka. Lakimies 6/2015 s. 787–810.

International Committee of Medical Journal Editors (ICMJE): Recommendations for the Conduct, Reporting, Editing and Publication of Scholarly Work in Medical Journals 2015.
Jukka, Leena: Tieteellisen artikkelin tekijä – eroja tekijänoikeuslain ja tutkijoiden käytännön välillä. Edilex 3/2017. www.edilex.fi/artikkelit/17374.
Louhiala, Pekka – Saloheimo, Pertti – Launis, Veikko: Ohjeita on, mutta käytäntö lipsuu. Kuka on kirjoittaja? Duodecim 3/2014 s. 198–199.
Marušić, Ana – Bošnjak, Lana – Jerončić, Ana: A systematic review of research on the meaning, ethics and practices of authorship across scholarly disciplines. PloS One 9/2011. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0023477.
Risteli, Leila: Tekijyys tutkimuksessa. Tieteessä tapahtuu 1/2001 s. 12–16.
Strange, Kevin: Authorship: Why not just toss a coin? American Journal of Physiology, Cell Physiology 3/2008 s. C567–C575.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsittely Suomessa. 2012. http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen. 2018. http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/TENK_suositus_tekijyys.pdf

Tekijyys

Tekijänoikeus