Tälle sivuille kootaan tietoa työryhmistä, jotka on perustettu asiantuntijaryhmien ulkopuolella.
Aktiiviset työryhmät
Avoimen tieteen rahoitus -työryhmäAvoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen ohjausryhmän perustaman työryhmän tavoitteena on
Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi vararehtori Taina Pihlajaniemi (Oulun yliopisto) ja varapuheenjohtajana johtaja Hanna Lahtinen (Laurea). Kokousmuistiot löytyvät arkistosta.
Etunimi
Sukunimi
Nimeävä organisaatio
Oma organisaatio
Minna
TENK on uudistanut Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK) -ohjeensa. Uusi ohje julkistetaan maaliskuussa 2023.
Opetus- ja kulttuuriministeriön avoimen tieteen kehityksestä vastaavan opetusneuvos Sami Niinimäen mukaan tiedelehtiä tarvitaan, mutta lehtien tulee elää ajassa.
Työryhmien tuotokset on käännetty ruotsiksi ja englanniksi. Kolme suositusta täydentävät toimintakulttuurin avoimuuden linjausta sekä edeltäviä suosituksia.
Tieteellisten seurain valtuuskunta on allekirjoittanut tutkimuksenarvioinnin uudistamista edistävän sopimuksen ja liittynyt kansainvälisen CoARA-koalition jäseneksi.
Cooking open science! on Aalto-yliopiston pilotti vuodelta 2021. Projektin vetäjä Ruben Vicente kertoo, kuinka avoimen tieteen ja gastronomian yhdistäminen voi johtaa uusien ajatusmallien sisäistämiseen.