Vastuullinen historiantutkimus ja tietosuoja

Historiantutkimus jakautuu tieteenä tietosuoja-asioissa terävästi kahtia, sillä uudessakaan lainsäädännössä kuolleilla henkilöillä ei ole minkäänlaista tietosuojaa. Lähtökohtaisesti toukokuussa 2018 käyttöön otettavaa tietosuoja-asetusta ei sovelleta kuolleiden henkilöiden henkilötietoihin. Lainsäädäntö pyrkii takaamaan yksityisyyden suojan ihmisille heidän elinaikanaan sekä erikseen määritellyn ajan sen jälkeen.

Määräyksistä huolimatta historiantutkija joutuu viime kädessä itse pohtimaan, punnitsemaan ja perustelemaan tutkimiensa henkilöiden tietosuojaan liittyviä valintojaan. Erityisen arkaluontoisiksi on lainsäädännössä määritelty elossa olevien tutkittavien terveydentilaa, sosiaalietuuksia, rikoksia, uskontoa, poliittisia asenteita sekä seksuaalista suuntautumista koskevat asiat. Elossa olevilta ihmisiltä ei kuitenkaan tarvitse pyytää tutkimuslupaa, jos tutkimustieto löytyy julkisista tai julkaistuista tiedoista tai julkisissa arkistoissa säilytettävistä aineistoista. Erityisen arkaluontoisten tutkimusaiheiden kohdalla tulosten julkaisu edellyttää kuitenkin sata vuotta nuorempien henkilötietojen anonymisointia.

Historiantutkija joutuu viime kädessä itse pohtimaan, punnitsemaan ja perustelemaan tutkimiensa henkilöiden tietosuojaan liittyviä valintojaan.

Historiantutkimuksen juridiset lähtökohdat muuttuvat, jos tutkijan kiinnostuksen kohde sijoittuu 1800-luvulle tai sitä vanhempaan aikaan. Henkilötietolakiin on kirjattu, ettei salassapitosäännöksiä tarvitse tällöin soveltaa. Monet historiallisten asiakirjojen kanssa työskentelevät ovatkin sitä mieltä, että oikeus yksityisyyteen pääsääntöisesti loppuu henkilön kuollessa. Perusteena on, ettei vainaja voi enää kokea yksityisyyttään loukattavan, vaikka hänestä paljastuisi hyvinkin arkaluontoista tietoa.

Tutkijan ei tarvitse vaieta vaikeiden aiheiden äärellä

Suomalaiset arkistot suosivat asiakirjojen vapaata käyttöä, mutta yksityisyyden suojeleminen ja asiakirjojen vapaan käytettävyyden välinen suhde luo kuitenkin eettisiä haasteita. Tuoreita vastauksia historian tutkijoiden kohtaamiin eettisiin dilemmoihin tarjoaa Satu Lidmanin, Anu Koskivirran ja Jari Eilolan toimittama Historiantutkimuksen etiikka (Gaudeamus 2017). Teoksessa pohditaan, miten nimeämättä jättäminen saattaa suojata tutkittavien ihmisten muistoa heidän kunniaansa loukkaavilta yksityiskohdilta. Toisaalta yhteiskunnan marginaalissa eläneen yksilön nimeäminen voi olla yhtä lailla eettinen teko, sillä se antaa äänen myös heille, joita tutkijat eivät ole aikaisemmin kuulleet.

Kirjan viesti on se, ettei historiantutkijan tarvitse vaieta vaikeiden aiheiden äärellä. Teoksen artikkelien kirjoittajat esittävät historiantutkijan tärkeimmiksi eettisiksi välineiksi moniäänisen tutkimuksen, tutkimusaiheen ja henkilöiden elämän huolellisen kontekstoinnin ja menneisyyden ilmiöiden asettamisen oman aikansa ajalliseen ja kulttuuriseen yhteyteen.

Elävien velvollisuudet

Kysymys kuolleiden henkilöiden tunnistettavuudesta nousee esiin erityisesti silloin, kun lainsäädäntö ei sano siitä mitään. Niin sanottujen uusien historioiden innoittamina tutkijat ovat ryhtyneet tukimaan tavallisten ihmisten arkea ja henkilökohtaista elämää. Nämä ihmiset eivät eläessään voineet aavistaa joutuvansa nimettyinä yksilöinä historian valonkeilaan toisin kuin vallanpitäjien kaltaiset julkisuuden henkilöt.

Kuolleiden ihmisarvoa pohtinut hollantilainen historiantutkija Antoon De Baets on todennut, miten historioitsijan ammatillinen velvollisuus on huolehtia siitä, ”etteivät menehtyneet kuole kahdesti; sillä kuolleiden tärkein ihmisoikeus on tulla kunnioittavasti kohdelluiksi”. Vaikka kuolleilla ei enää ole elävien kaltaisia tarpeita, oikeuksia tai velvollisuuksia, elävillä on velvollisuuksia kuolleita kohtaan. Ennen kaikkea elävien tulee kunnioittaa kuolleiden mennyttä ihmisyyttä.

Eettiset kysymykset liitetään julkisessa keskustelussa usein plagiointiin ja tiedevilppiin. Eettisen harkinnan tulee kuitenkin kattaa koko tutkimusprosessi aina aiheen ja aineiston valinnasta tutkittavien yksityisyyden pohdintaan ja raportoinnin tapaan. Etenkin vanhempaa historian tutkivan eettiset haasteet koskevat aineiston valintaa ja esillepanoa, tutkittavien nimeämistä ja kirjoitustapaa. Myös aikaisempina vuosisatoina eläneet ihmiset ansaitsevat tulla kohdelluiksi kunnioittavasti, jos heidän vaiheitaan käytetään tieteellisen tutkimuksen aineistona.

Kirsi Vainio-Korhonen on Suomen historian professori Turun yliopistossa.

_{Lisätietoja:}

_{De Baets, Antoon (2009). Responsible History. Bergahahn Books: New York, Oxford.
Eilola, Jari (2017). Kohti tulevaisuuden etiikkaa. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus: Helsinki.
Frigren, Pirita (2017). Tirkistelyä vai ymmärryksen lisäämistä? Historiantutkija arkaluontoisista asioista kirjoittamassa. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus: Helsinki.
Hodson, Sara S. (2004). In Secret Kept, In Silence Sealed: Privacy in the Papers of Authors and Celebrities. American Archivist  67 Fall/Winter 2004.
Kaartinen, Marjo (2018). Arkaluontoisia asioita tutkimassa. Kirja-arvio teoksesta Satu Lidman, Anu Koskivirta ja Jari Eilola (toim): Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017. Historiallinen Aikakauskirja 1/2018.
Kaartinen, Marjo (2005). Eettinen käänne – hyvä ja oikea historia? Marjo Kaartinen ja Anu Korhonen, Historian kirjoittamisesta. Kirja-Aurora: Turku.
Kokko, Marja (2017), Henkilötietojen suoja-aika esimerkkinä historiantutkimuksen tutkimuseettisistä kysymyksistä. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus: Helsinki.
Koskivirta, Anu & Lidman, Satu (2017), Historioitsija eettisten valintojen äärellä. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus.
Kuula, Arja (2011). Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Vastapaino: Tampere.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Humanistisen, yhteiskunnallisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi. Helsinki 2009. http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/eettisetperiaatteet.pdf
Vainio-Korhonen, Kirsi (2017), Vastuullinen historia. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.), Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus: Helsinki.
Tomi Voutilainen (2018). Henkilötietojen säilytys henkilörekisterissä ja arkistointi – KHO 2017:34. Lakimies 1/2018.}