Hyvä käytös ilahduttaa – ja tuottaa

”Hyvät tavat ovat yhteisön liimaa”, kirjoittaa tapakasvattaja Helena Valkonen kirjassaan Hyvä käytös.

Hyvä käytös tarkoittaa tahdikkuutta, huomaavaisuutta ja sitä, että kaikkia koskevat samat säännöt, joita noudatetaan. Se helpottaa ihmisten kanssa toimimista, luo yhteishenkeä ja lämmittää mieltä.

Asiallisuus, reiluus ja muiden huomioon ottaminen sisältyvät myös hyvän tieteellisen käytännön perusajatukseen. Lähtökohtana on vastuu omasta toiminnasta.

Arkijärki sanoo, että tutkimustyö tuottaa paremmin, sitä on helpompi arvostaa ja tutkijayhteisö voi hyvin, jos toisten näkemyksiä kunnioitetaan, keskinäinen luottamus innostaa ideoimaan ja kritiikki rohkaisee keskusteluun.

Asiallisuus, reiluus ja muiden huomioon ottaminen sisältyvät myös hyvän tieteellisen käytännön perusajatukseen.

Tämän ei periaatteessa pitäisi olla kovin vaikeaa.

Käytännössä huono käytös on tiedemaailmassa tavallista. Esikuvia löytyy yhä jopa tutkijavitsien luonnevikaiselle stereotyypille, pää punaisena huutavalle ja kollegojaan tölvivälle professorille.

Aikavaras pettää lupauksensa

Ihanteellisessa maailmassa lupaukset pidetään ja sopimuksia noudatetaan. Toisten ajan väärinkäyttäjät loukkaavat näitä ihanteita toistuvasti.

Myöhästely, poissaolot kokouksista ja hankeaikataulujen vedättäminen viestivät, että vedättäjän aika on arvokkaampaa kuin muiden. Samasta on kyse, kun hän tulee palaveriin valmistautumatta ja keskittyy siellä räpläämään kännykkäänsä.

Kiire on tavallinen mutta huono selitys moiselle ylimielisyydelle. Kiireen tyypillisiä syitä ovat huono kalenterin hallinta, ahneus ja piittaamattomuus. On epäreilua, että yhden huono käytös kuormittaa muita ja vähättelee heidän työtään.

Elämä voi kuitenkin yllättää niin, että sovittu määräaika lähestyy liian nopeasti. Tuolloin on vastuullista kertoa uhkaavasta myöhästymisestä heti. Näin tilanteeseen voidaan sopeutua ja aikataulu neuvotella uusiksi.

Sen sijaan on vastuutonta ottaa vastaan uusia töitä, jotka eivät mahdu kalenteriin koska entiset työt ovat tekemättä. Kaikkeen ei tarvitse vastata myöntävästi vain siksi, että pyydetään. Kohtelias kieltäytyminen kertoo ammattimaisuudesta, luotettavuudesta ja realismista.

Rakentava kritiikki vie eteenpäin

Eri mieltä oleminen ja tulkintojen ravistelu edistävät ajattelua ja tuottavat uutta tietoa. Luovuus ja uskallus kuitenkin kärsivät, jos keskustelu on äänekkäimmän oikeassa olijan tylyä monologia tai tutkija panee tutkittavalle sanoja suuhun.

Uuden tiedon tuottaminen ja sen testaaminen vaikeutuvat, jos tutkijan tai tutkittavien on pelättävä osallistumista. Myös siksi käytöksen on oltava asiallista. Vaikuttavin kritiikki annetaan tavalla, joka tuntuu hyvältä ja perustellulta silloinkin, kun itse on vastaanottajana.

Vaikuttavin kritiikki annetaan tavalla, joka tuntuu hyvältä ja perustellulta silloinkin, kun itse on vastaanottajana.

Taitavimmat sparraajat haastavat rohkaisevilla kysymyksillä ja vastaväitteillä, jotka ohjaavat oivaltamaan. Kohtelias kielenkäyttö ja näkemysten perustelu herättävät luottamusta ja auttavat parantamaan työn laatua.

Kannattaako solvata?

Puhetavan ja sanavalintojen merkitys korostuu sähköpostissa ja sosiaalisessa mediassa. Totuttelu uusiin sovelluksiin tai fyysinen etäisyys eivät oikeuta huonoa harkintaa ja asiattomuuksia.

Hyvän käytöksen – ja siis hyvän tieteellisen käytännön – nimissä kannattaa ajatella tovi sitä, mitä kollegoilleen (tai kollegoistaan) sanoo, miten ja missä, tutkittavistaan puhumattakaan. Jos lehden toimittajan päätös ei miellytä, kannattaako hänelle huutaa?

Kohtuuden ja sopivuuden lisäksi kyse on siitä, mikä on kiellettyä. Toisen tutkijan työn solvaamisesta tai luottamuksellisten tietojen paljastamisesta voi saada syytteen. Hyvän tieteellisen käytännön lisäksi on kenties rikottu lakia. Rikkomus tuskin lisää kiinnostusta kyseisen ajattelijan palkkaamiseen tai uuteen yhteistyöhön.

Piletti parempiin hommiin

Hyvää käytöstä voi ajatella keinona parantaa omia uramahdollisuuksiaan, jos kiitos ja hyvä mieli eivät riitä palkinnoksi.

Vaativiin kirjoitushankkeisiin ja työryhmiin kutsutaan niitä, joilla on ammattimaisen ja mukavan yhteistyökumppanin maine. Jos tarjolla on viisi asiaosaajaa, mukaan pyydetään se, joka pysyy sovituissa aikatauluissa ja suhtautuu kritiikkiin työnsä laatua vahvistavana rutiinina.

On siis eduksi, että oma nimi liitetään luotettavuuteen ja hyvätapaisuuteen. Asiaosaaminen ei yksin riitä mielikuvaan ammattimaisuudesta. Tieto kollegojen ja tutkittavien kokemuksista leviää tehokkaasti ja avaa uusia ovia – tai sulkee niitä.

Asiaosaaminen ei yksin riitä mielikuvaan ammattimaisuudesta.

Omia suosituksiaan voi vahvistaa ammattimaisella käytöksellä. Yksilön urakehitykselle tämä on tärkeää tilanteessa, jossa rahaa on vähän ja sille halutaan täysi vastine.

Varsinkin nuoret, näyttöjään vasta antavat tutkijat ovat mentorinsa, työryhmänsä, taustaorganisaationsa ja maansa käyntikortteja, jotka kertovat alan tilasta ja tulevaisuudesta.

Vaativimman rakettitieteen sijasta kyse on arjen eettisistä valinnoista, jotka ovat ilmaisia. Niihin ”tarvitaan vain hiukan hyvää tahtoa, päättäväistä mieltä ja huolellisuutta”, kuten muistutettiin jo vuonna 1947 ilmestyneen Hyvä käytös -oppaan toisessa painoksessa.

Pauliina Raento on aluetieteen professori Tampereen yliopistossa.

_{Lisätietoja:}

_{Heliste, Maria (2014). Miksi käyttäydyt huonosti, kollega? Nuorten lääkärien yhdistys 13.8.2014. http://www.nly.fi/artikkeli/miksi-kayttaydyt-huonosti-kollega
Hyvä käytös sallittu – epäasiallinen kohtelu kielletty (2010). Työturvallisuuskeskus, Helsinki. http://www.ttk.fi
Hyvän käytöksen opas (2006). Oulun kaupunki, Oulu.
Työelämän sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot (2012). Ennakoiva ohjaus työelämässä -hanke.
Valonen, Helena (2014). Hyvä käytös. Kaikki mitä tulee tietää. Auditorium, Helsinki.}