Tutkimuksesta yleistajuiseksi tietokirjaksi

15.12.2020

Kun tutkimustekstistä muokataan yleistajuinen tietokirja, muuttuu matkalla moni asia: niin teoksen lähtökohta, yleisö, tyyli kuin esitystapa.

Mikä muuttuu, kun tutkimustekstistä muokataan yleistajuinen tietokirja? Tekisi mieli vastata: kaikki.

Kun yleisönä on kollegoiden sijaan niin kutsuttu suuri yleisö, omaan tutkimusaiheeseen on otettava uusi tulokulma. Tutkimuksen tausta on kerrottava toisin, yksityiskohdat liitettävä suurempiin yhteyksiin. Teoria- ja käsitepöheikköä on karsittava ja viiteapparaattia kevennettävä.

Siirtymä tieteellisestä kirjoittamisesta tietokirjoittamiseen edellyttää monenlaista kääntämistä.

Tyylikin muuttuu – ja usein myös kieli. Toisella kielellä ajateltu ja kirjoitettu on ajateltava ja kirjoitettava uudestaan kotimaisilla kielillä. Siirtymä tieteellisestä kirjoittamisesta tietokirjoittamiseen edellyttää monenlaista kääntämistä.

Tutkijalle voi olla yllättävän vaikeaa luopua tieteellisen kirjoittamisen monisanaisuudesta ja abstraktiudesta. Kun ensin on vuosikausia kouliintunut oman alan erityiskieleen, pitäisi siitä nyt oppia pois.

Väitteitä vai koukkuja?

Tutkimustekstissä kaikki keinot palvelevat argumenttia tai tehtyä selvitystä. Näkökulma on kirjoittajan omassa työssä, ajattelussa ja tulkinnoissa. Selvimmin tämä näkyy väitöskirjan nimessä: väitöskirjassa tutkija esittää omia väitteitään tiedeyhteisön haastamiseksi ja maailmaa koskevan tiedon tarkentamiseksi.

Tietokirjan logiikka on toinen. Lähtökohtana on lukijan palveleminen. Tietoa on turha tarjoilla kirjamuodossa, jos sille ei saada lukijoita. Tietokirjan ei tarvitse olla kertomus, mutta tieto kaipaa elävöittämistä: lukijan huomion kiinnittävää kuvailua, kiehtovia esimerkkejä, kohtauksia tai käänteitä sekä tietoa tiivistäviä kielikuvia ja metaforia.

Hyvässä tietokirjassa punnittu sisältö yhdistyy ilmavaan esitystapaan. Väittämisen sijaan tietoteksti koukuttaa.

Hälvenevät erot

On olennaista tunnistaa, milloin kyse on tutkimustekstistä, milloin tietotekstistä. Vähintään kirjoittajalla itsellään pitäisi olla kirkas ajatus siitä, kenelle hän ensi sijassa sanansa osoittaa: akateemisille kollegoille vai suurelle yleisölle. Tällä on merkitystä myös rahoitusta haettaessa. Rahoittajaa ei kannata erehdyttää paisuttelemalla julkaisun kohderyhmää.

Esimerkiksi väitöskirjan muotovaatimukset palvelevat harvoin suuremman yleisön tiedontarpeita. Väitöskirja ei enää kelpaa sellaisenaan edes tieteellisille kustantamoille. Käydäkseen tiedekirjasta sitä on tiivistettävä ja kerrontaa jouhevoitettava. Artikkeliväitöskirjan rakenne on muokattava monografiaksi. Kustantajan näkökulmasta väitöskirja on opinnäyte, ei vielä itsenäinen tiedekirja. Jotta se kävisi yleistajuiseksi tietokirjaksi, sitä tulisi muokata vielä lisää.

Joskus eron tekeminen on kuitenkin vaikeaa. Suomessa on tieteenaloja, joilla akateemista ja suurta yleisöä palvellaan yksissä kansissa. Esimerkiksi uusia tulkintoja tarjoavaa historiantutkimusta julkaistaan yleiskustantamojen tietokirjaosastoilta. Vertaisarvioinnin läpäissyt tiedekirjakin voi olla niin vetävästi kirjoitettu, että se houkuttelee laajaa lukijakuntaa.

Rajat voi kuitenkin ylittää vasta kun ne tuntee. Jos on kirjoittajana epävarma, kannattaa pitäytyä yhteen tekstityyppiin ja sen kohdeyleisöön.

Yleistajuistamisen ilot

Oman tutkimuksen kääntäminen yleistajuiseksi tietokirjaksi vaatii usein mittavan muokkaustyön. On aiheellista kysyä: kannattaako vaivannäkö?

Kannattaa – edellyttäen, että kirjalle on löydettävissä julkaisukanava ja kiinnostunut yleisö.

Yleistajuisen tietokirjan kautta tutkija pääsee laventamaan omaa vaikuttavuuttaan, kasvattaa asiantuntemustaan ja todennäköisesti saa uusia näkökulmia tutkimusaiheeseensa. Hän palvelee tutkimusaihettaan ja tieteenalaansa saattamalla ne laajemman huomion ja keskustelun kohteiksi. Tulosten laajempi saatavuus mahdollistaa niiden jatkokäytön ja hyödyntämisen. Yleisöltä tuleva palaute auttaa tutkijaa ymmärtämään oman työnsä merkityksen.

Yleistajuisen tietokirjan kautta tutkija pääsee laventamaan omaa vaikuttavuuttaan, kasvattaa asiantuntemustaan ja todennäköisesti saa uusia näkökulmia tutkimusaiheeseensa.

Ja mikä parasta: vapaammassa tietokirjoittamisessa käytössä on paljon rikkaampi ilmaisun paletti kuin tiukkoihin raameihin puserretussa tieteellisessä tekstissä. Kirjoittaminen on ajattelua, joten kun ilmaisu vapautuu, mielikin pääsee vaeltamaan notkeammin. Siitä syntyvää satoa voi sitten jalostaa eteenpäin tieteen keinoin.

Sanna Nyqvist on tietokirjailija ja yleisen kirjallisuustieteen dosentti Helsingin yliopistossa.


Lisätietoja:

Magnus Linton, Text & stil: om konsten att berätta med vetenskap. Stockholm: Natur & kultur 2019.

Urpu Strellman & Johanna Vaattovaara (toim.), Tieteen yleistajuistaminen. Helsinki: Gaudeamus 2013.