Tiede ja poliittinen päätöksenteko – esimerkkinä eduskunnan tulevaisuusvaliokunta

Aiemmassa työssäni toimin 15 vuotta Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa aluksi tutkijana sekä myöhemmin kehitys- ja varajohtajana. Tulevaisuudentutkijana tein erilaisia ennakointihankkeita niin yrityksille, julkishallinnolle kuin kansalaisjärjestöille Suomessa ja kansainvälisesti. Ennakointityön tavoitteena oli tulevaisuusajattelun kehittäminen, muutosten ja mahdollisuuksien tunnistaminen sekä strategisen päätöksenteon ja hyvän hallinnon tukeminen.

Päinvastoin kuin yleensä luullaan, tulevaisuudentutkimuksen missiona ei ole arvata etukäteen, mitä tapahtuu vaikkapa vuonna 2050. Sen sijaan voimme avata erilaisilla ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä hyvin perusteltuja vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, jotka auttavat meitä ymmärtämään paremmin sen, mitä haluamme. Tämän perusteella voimme tehdä parempia ja harkitumpia päätöksiä tässä ja nyt. Tulevaisuus siis pikemminkin tehdään kuin tiedetään. Vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin varautuminen lisää myös toimijoiden resilienssiä ja reagointikykyä.

Tulevaisuudentutkimuksen missiona ei ole arvata etukäteen, mitä tapahtuu. Sen sijaan voimme avata erilaisilla ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmillä hyvin perusteltuja vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, jotka auttavat meitä ymmärtämään paremmin sen, mitä haluamme.

Nykyisessä työssäni eduskunnassa toimin viivan toisella puolella: käytän ja ostan tietoa, kun ennen tuotin ja myin sitä. Tulevaisuusvaliokunta on yksi Suomen eduskunnan pysyvistä valiokunnista. Valiokunnan kaikki jäsenet ovat kansanedustajia. Toimin itse tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvoksena eli valiokunnan sihteerinä ja valmistelen virkamiehenä valiokunnan kokoukset. Tehtäväni on muun muassa löytää tarvittava tieto mihin tahansa asiaan, mikä on tulevaisuusvaliokunnassa käsittelyssä.

Tulevaisuusvaliokunta eduskunnassa

Tulevaisuusvaliokunnalla on neljä perustehtävää eduskunnassa. Se käsittelee samanlaisia valtiopäiväasioita kuin muutkin valiokunnat ja tekee niistä lausuntoja ja mietintöjä. Erona lakiasäätäviin valiokuntiin on se, että kun ne saavat asiansa ministeriöiden valmistelemana valtioneuvostosta (tekevät niitä asioita, mitä valtioneuvosto lähettää niille käsiteltäväksi), niin tulevaisuusvaliokunta voi itse valita asiansa. Valiokunnalla on vain neljä pysyvää valtiopäivätehtävää: tulevaisuusmietintö, Agenda2030-mietintö (eli YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman kansallisten toimenpiteiden seuranta) ja lisäksi kaikki valiokunnat lausuvat valtioneuvoston vuosikertomuksesta ja talousarviosta.

Toiseksi tulevaisuusvaliokunnan tehtävänä on tunnistaa Suomen tulevaisuuteen merkittävästi vaikuttavia ilmiöitä ja asioita niin varhaisessa vaiheessa, että niihin voidaan vielä vaikuttaa poliittisella päätöksenteolla. Tähän tehtävään liittyen valiokunta kuulee vuosittain jopa satoja asiantuntijoita ja tarvittaessa voi myös teettää pieniä selvityshankkeita. Kuulemisten ja selvitysten tulokset saatetaan eduskunnan muiden valiokuntien ja valtioneuvoston tietoon lausunnoissa ja mietinnöissä. Kansalaisyhteiskunnan suuntaan viestitään esimerkiksi seminaarien avulla. Tällä vaalikaudella valiokunta on tutkinut muun muassa totuuden jälkeistä aikaa, jakamistaloutta ja alustatyötä, koulutusvientiä ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja.

Kolmanneksi tulevaisuusvaliokunta toimii eduskunnan ajatushautomona, eli valiokunnan tehtävänä on kehittää uusia demokratian ja poliittisen päätöksenteon innovaatioita. Valiokunta on muun muassa kehittänyt virtuaalivaliokuntaa, osallistanut kansalaiset mukaan lainvalmisteluun digitaalisilla alustoilla sekä kehittänyt eduskuntaan uusia luovia tiloja ja dialogisia toimintamalleja. Uusien luovien tilojen ansiosta asiantuntijakuulemiset voidaan jatkossa toteuttaa vaikkapa tulevaisuusverstailla. Uusissa tiloissa voidaan hyödyntää myös keinoälyä tiedon keräämisessä ja simuloinnissa sekä robotteja ja lisättyä todellisuutta etäläsnäolossa.

Neljäs tehtävä on tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin kehittäminen. Tähän liittyen valiokunta on kehittänyt Radikaalit teknologiat -ennakointityökalua sekä mustiin joutseniin, dialektiseen tulevaisuudentutkimukseen sekä utopioihin ja dystopioihin liittyviä menetelmiä. Mustissa joutsenissa etsitään trendien sijaan epäjatkumoita. Dialektisessa tulevaisuudentutkimuksessa maailman menoa hahmotetaan trendeinä ja antitrendeinä ja näiden jännitteistä syntyvinä syntrendeinä. Fiktiolla, kuten esimerkiksi utopioilla ja dystopioilla, voidaan etsiä mahdollisen rajoja sekä hahmotta kehitykseen liittyviä pelkoja ja odotuksia.

Valiokunta on tutkinut myös taiteen menetelmien käyttöä opetuksessa, tutkimuksessa ja kehittämisessä. Hieman suuremmassa mittakaavassa valiokunta on neuvotellut Suomen Akatemian kanssa Suomen kansallisen ennakointijärjestelmän tieteellisestä arvioinnista ja tulevaisuudentutkimuksen tieteellisen perusrahoituksen järjestämisestä. Ennakoinnin laadullinen kehittäminen tarkoittaa tulevaisuudentutkimuksen menetelmien tieteellistä kehittämistä.

Tiede ja päätöksenteko

Varsin usein kuulee väitteen, että tarvitaan enemmän tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Tosiasiassa esimerkiksi eduskunta on valtaisa tiedonkäsittelykoneisto, jonka läpi virtaa päivittäin suuri määrä monialaista tietoa. Valiokuntien työskennellessä eduskunnassa on paikalla lähes yhtä paljon asiantuntijoita kuin kansanedustajiakin. Jokaista päätöstä ovat valmistelleet sadat tai jopa tuhannet virkamiehet, asiantuntijat ja muut sidosryhmät, kuukausien tai jopa vuosien ajan. Luuleeko joku tosiaan, etteivät päätökset perustu tietoon? Asia on pikemminkin päinvastoin: tietoa on liikaakin.

Toinen ongelma on se, ettei tieteellä ole vastausta päätöksentekijöiden kysymyksiin. Tai tarkemmin sanoen tieteellä on liiankin monta vastausta. Jos valiokunta kuulee asiantuntijoita vaikkapa energian tulevaisuudesta, niin jokaisella asiantuntijalla on oma vastauksensa asiaan: ensimmäinen voi korostaa bioenergiaa, toinen ydinvoimaa, kolmas vetyä – ja seuraavat tuulta, aurinkoa, jätteitä, geotermistä energiaa, aaltoja, energiatehokkuutta, kiertotaloutta ja niin edelleen.

Eduskunta on valtaisa tiedonkäsittelykoneisto, jonka läpi virtaa päivittäin suuri määrä monialaista tietoa.

Tiede ei ole sen yksimielisempi oikeasta päätöksestä kuin poliittiset päättäjätkään. Hyvä esimerkki tästä on myös kestävän kehityksen sisällä syntynyt keskustelu siitä, uhkaavatko ilmastonmuutoksen hillitsemiksi kehitetyt biotalouden ratkaisut metsäluonnon biodiversiteettiä.

Ongelmia tieteen vastauksille aiheuttaa myös aikataulu: kun asia on eduskunnassa, niin käsittelyyn ei ole aikaa kuin joitakin viikkoja tai kuukausia. Eduskunta ei ehdi odottamaan tutkimusohjelmien käynnistymistä ja tutkimusten valmistumista.

Kolmas ongelma on se, ettei tiede ehkä edes teoriassa kykene ratkaisemaan poliittisen päätöksenteon suuria kysymyksiä: emme ehkä kykene laskemaan objektiivista vastausta oikeudenmukaiseen palkka- tai eläkejärjestelmään. Tai oikeudenmukaisiin rangaistuksiin. Tai riittävään hyvinvointiin. Jos pystymme, niin keinoäly taitaa pian päättää asiat puolestamme.

Toisinaan on kyse kompromisseista: tutkijat voivat määritellä vähäpäästöisimmän energialähteen ja toiset tutkijat turvallisimman. Mutta poliittisessa päätöksenteossa on huomioitava ekologisuuden ja turvallisuuden lisäksi myös työllisyys, aluepoliittiset ulottuvuudet, huoltovarmuus, kotimaisuus ja monen monta muuta näkökulmaa. Vaikkapa kansainväliset sopimukset ja kilpailulainsäädännön. Näissä kompromisseissa omaan alaansa syvällisesti perehtyneet asiantuntijat eivät ole sen parempia kuin poliittiset päättäjätkään.

Tulevaisuusvaliokunta on tällä vaalikaudella perehtynyt totuuden jälkeiseen aikaan ja tiedon määritelmiin. Selvityksissään valiokunta huomasi, että maailmassa on paljon vähemmän objektiivista tietoa kuin luullaan. On olemassa melko varmoja fysiikan faktoja, kuten esimerkiksi vedyn tiheys. Mutta yhteiskunnallisissa kysymyksissä ei tällaisia objektiivisia faktoja juurikaan ole. Esimerkiksi oikeudenmukaiseen palkkajärjestelmään ei ehkä ole vain yhtä oikeaa vastausta, vaan useita hyvin perusteltuja vaihtoehtoisia näkökulmia. Sen sijaan kunakin ajanhetkenä on runsaasti yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteita ja normeja, jotka määrittelevät, kuka saa määritellä totuuden sekä päättää oikeasta ja väärästä. Nämä rakenteet ovat parhaillaan murroksessa muun muassa uuden teknologian mahdollistamien toimintamallien ja globalisaation vuoksi. Siksi myös tiedon ja etiikan (hyvän ja pahan, oikean ja väärän) rajat ja määritelmät ovat liikkeessä.

Yliopistojen rinnalle on kehittynyt uusia toimijoita, jotka tuottavat tietoa ja informaatiota päätöksentekijöille. Tietoa ja tiedon intressejä on monenlaisia. Yliopistot ovat edelleen luotettavia faktan tuottajia. Mutta jos tarvitaan luovia innovaatioita ja uusia ideoita, niin ajatushautomot ja konsulttitoimistot voivat olla parempia strategisen päätöksenteon tukia kuin tutkijat. Lobbareita aina haukutaan, mutta jos valiokunta haluaa tietää, mitä jokin suomalainen tai kansainvälinen suuryritys suunnittelee ja haluaa, niin kummalta valiokunta kuulee tämän tiedon paremmin – yliopistolta vai lobbarilta?

Samoin kokemusasiantuntijoilla on oma paikkansa. Mielenterveyspalvelut läpikäyneen asiakkaan kokemus on valiokunnalle yhtä kiinnostava kuin sosiaali- ja terveystieteen professorin. Aikanaan valiokunta kuuli esimerkiksi sähköautoista sekä teknillisen korkeakoulun professoreja että myös sähköautoja käyttäviä ammattiautoilijoita. Nämä asiantuntijat täydensivät toisiaan. Jonkinmoisen haasteen tässä muodostaa kuulemisen tapa: kansalaisia ja kokemusasiantuntijoita ei voi kuulla aivan samalla tavalla kuin professoreita. Juuri tähän tarvitaan luovia tiloja ja joukkoistamisalustoja.

Olli Hietanen työskentelee eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvoksena.