Kotimaisten tiedelehtien kestävä avoimuus on mahdollista toteuttaa tavalla, joka ottaa huomioon myös kriittiset näkökannat.
Kotimaisen tiedejulkaisemisen kestävää avoimuutta pohtinut työryhmä esitti työnsä loppuraportissa eräitä mahdollisia ratkaisuja sille, miten avoimien tiedelehtien rahoitus voitaisiin ratkaista. Raportti on herättänyt myös kritiikkiä, ja yksi näkyvimmistä kriitikoista on ollut Avoimen tieteen ja tutkimuksen ohjausryhmässä Tieteellisten seurain valtuuskuntaa edustava dosentti Emilia Palonen.
Palosen kritiikin pääajatus on, että raportissa ei loppujen lopuksi esitetty mitään kaiken kattavaa rahoitusmallia.
”Tuntuu, että työryhmän kaksivuotinen työskentely meni ihan hukkaan. Olisin kaivannut, että olisi esitetty tuoreita ideoita. Miksi ei esimerkiksi ole enemmän painotettu ajatusta tiedelehdistä tutkimuksen infrastruktuurina, jolloin voitaisiin saada infroille myönnettävää rahoitusta?”
Palosen pelkona on, että raportissa loppujen lopuksi lasketaan vain sen varaan, että kaikki julkaisut voi rinnakkaistallentaa. Rinnakkaistallennus ei kuitenkaan Palosen mukaan tarjoa ratkaisua lehdille avoimuudesta syntyviin tulonmenetyksiin.
Varteenotettavimpana ehdotetuista ratkaisuista Palonen näkee ehdotuksen tiedekustantajien ja FinELibin kesken käytävistä neuvotteluista. Vastaavanlaisissa neuvotteluissa FinELib sopii nykyisin kansainvälisten kustantajien kanssa, millä ehdoilla korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat hankkia kustantajilta tiedelehtiä. Neuvottelujen aloittaminen FinELibin kanssakaan ei tosin Palosen mukaan vielä tarjoa mitään varsinaista rahoitusmallia.
Kansalliskirjastossa FinELibistä vastaava palvelupäällikkö Arja Tuuliniemi korostaa, että neuvottelut FinELibin kanssa edellyttävät organisoitumista ja aloitteellisuutta tiedelehdiltä itseltään.
“Lehdillä on omistajuus oman julkaisutoiminnan kehittämiseen. Olennaista on, että lehdillä itsellään on halu siirtyä avoimeen julkaisemiseen. Kukaan ulkopuolinen taho ei voi tätä prosessia tehdä tai päättää heidän puolestaan.”
Pelkän alustan rahoitus ei ole ratkaisu
Yksi raportissa ehdotetuista ratkaisuista pohjautuu lehdille saatavan rahoituksen kokoamiseen Journal.fi-palvelun kautta. Tässä ratkaisussa tutkimusorganisaatiot eli korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maksaisivat Journal.fi:lle julkaistujen artikkelien määrään perustuvan maksun, jonka käytöstä päättäisi palvelun ympärille perustettava ohjausryhmä.
Palonen näkee ratkaisussa sen vaaran, että vain julkaisualustaa rahoitettaisiin. Palosella ei ole mitään sitä vastaan, että Journal.fi-alustaa kehitetään, mutta kehittämisen pitäisi lähteä enemmän julkaisijoiden tarpeista.
Pelkän alustan rahoittamisessa unohtuu Palosen mukaan tiedelehtien rooli yhteisöllisyyttä luovana elementtinä.
”Monet perinteisistä lehdistä ovat olleet tiedeyhteisöjen ylläpitämiä. Toisaalta tiedeyhteisötkään eivät ole vain itsestään olemassa, vaan lehdetkin ovat osaltaan ylläpitäneet yhteisöjä.”
Palonen katsoo yhteisöllisyyden hämärtyvän, jos tiedejulkaisemista ajatellaan vain tieteelliseksi katsottujen tulosten julkaisemisena.
”Pelkillä alustoilla operoidessa syväosaaminen ei kehity, vaan tuotetaan tavallaan pelkkää bulkkia.”
Erityisesti Palonen kritisoi ajatusta, että rahoitusta käytettäisiin Journal.fi:n yhteisen tiedeviestinnän luomiseen, koska se veisi resursseja pois lehtien omalta viestinnältä.
”Tiedeviestintää ei voi jättää alustalle. Siellä on kymmeniä lehtiä, joista jokaisella on oma sisältönsä. Vaikka alustalla olisi töissä miten fiksuja ihmisiä tahansa, ei heillä voi olla ymmärrystä kaikkien lehtien sisällöstä. Toki alusta voi lähettää automaattisia viestejä julkaistuista artikkeleista, mutta tämä on enemmän teknistä eikä sisällöllistä viestintää.”
Raportin esittämässä ratkaisussa Journal.fi:n organisaatioilta saamaa rahoitusta voitaisiin kanavoida myös lehdille. Palonen näkee tässäkin ongelmia.
”Olisi varmaan ihan hyvä, että Journal.fi:ssä olisi enemmän pöhinää, mutta siellä on vain osa suomalaisista tiedelehdistä, jotka ovat avoimia. Emme voi vain siirrätyttää sinne lehtiä, jotka ovat pitkään olleet omillaan, joten tämä aiheuttaa epätasa-arvoa kotimaisten tiedelehtien yhteisössä.”
FinELib tai Journal.fi – vai molemmat?
Tuuliniemi, joka oli yksi loppuraportin laatineen työryhmän jäsenistä, nostaa esiin, että työryhmän tehtävä oli erittäin haastava. Hän myös puolustaa työn tuloksia.
“Toivoisin, ettei raporttia luettaisi niin, että esitetyistä vaihtoehdoista tulisi valita yksi malli. Sen sijaan raporttia kannattaisi lähestyä niin, että se sisältää erilaisia elementtejä, joiden avulla kotimaisten tiedelehtien tulevaisuutta voidaan rakentaa. Eri ratkaisuvaihtoehdoista voidaan ottaa erillisiä elementtejä, joista rahoitusmallia rakennetaan. Odotus saattoi olla, että raportissa esitettäisiin yksi valmis malli, jota käytettäisiin, mutta siihen lopputulokseen ei päästy.”
Vaikka yhden selkeän rahoitusmallin puuttuminen voi vaikuttaa raportin heikkoudelta, se voi olla myös luontainen seuraus siitä, että kotimainen tiedejulkaiseminen on monimuotoista. Uudistuksen täytyy huomioida koko kotimaisen tiedelehtien kenttä. Se tarkoittaa Tuuliniemen mukaan esimerkiksi sitä, että kestävässä rahoitusmallissa tulee erityisesti huomioida pienemmät lehdet sekä jo avoimet lehdet.
Tuuliniemen mukaan on myös tärkeää muistaa, että osalla kotimaisista tiedelehdistä vastassa on melkoinen digiloikka.
”Jotkut saattavat siirtyä suoraan paperisesta julkaisusta kokonaan avoimeksi digitaaliseksi julkaisuksi. Monet lehdet ovat siirtyneet ensin digitaaliseksi ja sitten vasta avoimeksi. Muutos edellyttää innovatiivisuutta ja vanhasta luopumista. Siirtymää ei voi tehdä, jos kaikki asiat halutaan tehdä samalla tavalla kuin ennenkin.”
Jo raportin laatineen työryhmän järjestämässä julkisessa kommentoinnissa nähtiin, että yksi avoimuuden malli ei sopisi kaikille julkaisijoille. Jopa ansaittua kritiikkiä saanut ajatus avoimuuden toteuttamisesta pelkän rinnakkaistallennuksen avulla oli joidenkin julkaisijoiden mukaan heille parhaiten sopiva ratkaisu, koska se ei vaadi julkaisijalta itseltään mitään panostuksia avoimuuden toteuttamiseen. Ainoa, mitä nämä julkaisijat katsoivat tarvitsevansa, olisi jonkinlainen korvaus rinnakkaistallennuksen myötä mahdollisesti menetetyistä tuloista.
Elementeistä kokonaismalliksi
Loppuraportti esitti yhden mallin sijaan monia mahdollisia rahoituslähteitä, joita eri tavoin yhdistelemällä ja muuntelemalla voitaisiin luoda rahoituskokonaisuus kotimaiselle tiedejulkaisemiselle. Tästä Tuuliniemen ajatuksesta inspiroituneina esitämme yhden mahdollisen mallin siitä, millaisen rahoituskokonaisuuden raportissa esitetyistä elementeistä voisi rakentaa. Esitetty ratkaisu on yksi mahdollinen, mutta elementtejä pystyisi yhdistelemään varmasti muillakin tavoilla.
Ensimmäisenä elementtinä rahoituskokonaisuudessa olisi perusrahoitus, joka myönnettäisiin tietyn avoimuuden vähimmäistason toteuttaville kotimaisille tiedejulkaisijoille. Perusrahoituksen käytännöt ja sen vuosittainen määrä voitaisiin sopia esimerkiksi raportissa mainituissa FinELib-neuvotteluissa. Vaadittu avoimuuden vähimmäistaso voisi olla esimerkiksi aiemmin mainittu rinnakkaistallennus, joka tiedelehden tulisi sallia tämän perusrahoituksen saamiseksi.
Perusrahoituksen lisäksi voitaisiin raportissa esitetyllä tavalla koota Journal.fi:n ympärille kunnianhimoisemmin avoimuuteen suhtautuvia tiedelehtiä. Ratkaisu ei olisi epätasa-arvoinen, koska kaikki tiedelehdet saisivat kuitenkin perusrahoituksen ja olisi lehtien oma valinta, sitoutuvatko ne laajempaan avoimuuteen.
Journal.fi:n ei tarvitsisi olla ainoa samalla periaatteella toimiva kanava, vaan vastaavan avoimuuden takaavat muutkin julkaisukanavat voisivat saada samantapaiseen malliin perustuen lisärahoitusta. Tämä takaisi tasavertaisen aseman esimerkiksi tiedelehdille, jotka ovat jo ehtineet rakentaa omaa avoimen julkaisemisen infrastruktuuriaan. Journal.fi-yhteisön olemassaolo varmistaisi, että kotimaiselle avoimelle julkaisemiselle on varmasti tarjolla jokin infrastruktuuri.
Tällaisen itsenäisistä elementeistä koostuvan ratkaisun hyvä puoli olisi myös se, että siihen on helppo tarpeen mukaan lisätä muita mahdollisia väliaikaisia tai pysyviä rahoituslähteitä.
Raportissa puhutaan esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön olemassa olevan Journal.fi-rahoituksen säilymisestä sekä mahdollisesta siirtymäajan rahastosta avoimuutta vasta rakentaville tiedelehdille. Myös Palosen ehdottama infrastruktuurirahoitus voisi olla yksi lisä tähän pienten purojen joukkoon, joista yhdessä toivottavasti kasvaisi iso joki.
Alustasta yhteisöksi
Raportissa esitetyn Journal.fi-ehdotuksen voisi nähdä myös tilaisuutena luoda uutta yhteisöllisyyttä alustan ympärille. Yhteisöllisyyden muodostumista voisi auttaa, jos ohjausryhmän lisäksi alustan julkaisijoista voisi luoda verkostomaisen yhteisön. Vastaavanlaista ohjausryhmän ja yhteisöllisen verkoston yhdistelmää on neljän vuoden ajan menestyksekkäästi ylläpidetty Avoimen tieteen koordinaatiossa.
Jotta aitoa yhteisöllisyyttä syntyisi, olisi huolehdittava, että julkaisijoiden verkosto sekä Journal.fi:n ohjausryhmä ja työntekijät keskustelisivat keskenään säännöllisesti. Keskusteluyhteys takaisi paremmin sen, että resursseja käytetään lehtien tarpeisiin ja että alustan kehittämisessä huomioitaisiin julkaisijoiden näkökulma.
Yhteisöllinen ratkaisu antaisi myös uudenlaisen tavan ajatella Journal.fi:n yhteistä viestintää, jonka ei tarvitsisi rajoittua automaattisten julkaisuviestien lähettämiseen. Sen sijaan tiedeviestinnän kehittämisessä voisi hyödyntää julkaisijoiden verkostoa, joka esimerkiksi voisi osallistua viestintäkampanjoiden yhteiskehittämiseen ja tuoda tähän omaa sisällöllistä näkökulmaansa.
Yhteinen suunta luo uskoa ratkaisujen löytymiseen
Vaikka kotimaisten tiedelehtien rahoitukseen suhteen ei vielä ole löytynyt yhteistä ratkaisua, on lehtien tulevaisuuden näkymissä Tuuliniemen mukaan yhdenmukaisuutta.
”Olisi sääli, jos emme kansallisella tasolla pääsisi asiassa eteenpäin, koska kaikki ovat todella yksimielisiä siitä, että kotimaisia tiedelehtiä tarvitaan ja että digitaalisista avoimista tiedelehdistä on hyötyä yhteiskunnalle. Tätä ei pitäisi jättää tekemättä vain siksi, että se ei ole helppoa.”
Tämä kirjoitus on kolmas osa Kotimaisen tiedelehtien tulevaisuus? -juttusarjassa. Juttusarjan toimituksesta vastaa Avoimen tieteen ja Julkaisufoorumin sihteeristö.
Teksti: Ilmari Jauhiainen ja Jonni Karlsson
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
