Totuudenmukaisuuden pyrkimys yhdistää tiedettä ja tiedotusvälineitä

15.3.2018

Molempien uskottavuuden kannalta olennaista on, miten journalistit osaavat sijoittaa tutkimuksen kontekstiin ja tutkijat malttavat mielensä.

"Tuore tutkimus nostatti kohun vauvojen soseista – tutkija löysi yhteyden marjasoseiden ja ykköstyypin diabeteksen välillä. Professori kertoo, voiko soseita syöttää vauvalle entiseen malliin." (Helsingin Sanomat 8.9.2016)

"Itä-Suomen yliopisto pahoittelee: D-vitamiinipitoisuudet mitattiin puutteellisesti" (Yle-uutiset 16.11.2012)

Tiedotusvälineet ovat aina vain innostuneempia tieteestä. Tieteellinen tutkimus tuottaa uutta tietoa joka ikinen päivä, ja ympäri vuorokauden juttuja suoltava mediakoneisto tarvitsee koko ajan uutta kerrottavaa. Tutkimuksesta saa kätevästi numeroita, millilitroja ja senttimetrejä, euroja ja kilogrammoja. Numerot siirtyvät mehukkaasti lehtiotsikoihin antamaan vakuuttavuutta ja faktan tuntua. Ympäristö- ja terveysriskejä etsivä tutkimus on ehtymätön aarteisto journalismille, jonka tekijät tietävät, että pelko myy. Tämän todistavat yllä olevat lehtiotsikotkin, jotka ilmestyessään synnyttivät mediakohuja.

Luottamuksen eetos

Tiede syventyy, journalismi kärjistää. Tutkija ei ole tärkein, tutkimustulos on. Ilman tarinaa ja ihmistä juttu on hengetön. Nämä ovat tyypillisiä väitteitä, joilla perustellaan tieteen yleistajuistamisen vaikeutta sekä tutkijoiden ja toimittajien aika ajoin hiertävää yhteistyötä. Kun tiede pyrkii selittämään maailmaa perusteellisesti ja alati itseään korjaavasti, tarttuu journalismi nykyhetkeen ja vaatii selityksiä nopeasti. Molempia yhdistää pyrkimys totuudenmukaisuuteen, mutta tieteilijöille media näyttäytyy usein liian yksinkertaisena ja yleistävänä. Tutkijat ovat kritisoineet toimittajia asioiden kärjistämisestä ja lausuntojensa vääristelystä. Toimittajia puolestaan häiritsee tutkijoiden vaikeaselkoisuus ja pikkutarkkuus.

Tieteellinen tutkimus ja uutisjournalismi näyttävät nopeasti katsoen olevan kuin eripuraiset serkukset, jotka yrittävät tulla toimeen suvun yhteisellä kesämökillä.

Koska molemmat ammattikunnat pyrkivät viime kädessä totuudellisuuteen, tieteilijöiden ja toimittajien luulisi hyvinkin viihtyvän toistensa seurassa. Kiehtoohan molempia ammattikuntia asioiden syiden ja seurausten analysoiminen, mikä kumpuaa luontaisesta uteliaisuudesta. Yhteistä on myös keskinäiseen luottamukseen perustuva ammatillinen eetos. Tieteellisen lehden referee ei voi lähteä tarkistamaan artikkelia tarjoavien tieteilijöiden soluviljelmiä ja hiirikokeita, vaan hänen on luotettava artikkelissa esitettyihin tuloksiin. Tiedotusvälineen vastaava päätoimittaja ei voi istua jokaisen juttua tekevän toimittajan työtuolin takana, vaan hän on luovuttanut faktojen tarkistuksen ja tulkinnan vallan toimittajilleen.

Kuten ei ole olemassa täysin objektiivista tiedettä, ei ole mahdollista päästä myöskään täysin objektiiviseen viestintään.

Kaikkein keskeisimpiä journalistien ammattietiikan peruskiviä ovat totuudenmukaisuuden lisäksi sananvapauden ja riippumattomuuden puolustaminen sekä yksityisen ja julkisen erottaminen. Hyvää journalistista tapaa säätelevät Journalistin ohjeet ovat saaneet muuntua moneen otteeseen niin tietokäsityksen kuin koko mediakulttuurin murrosten seurauksena. Nykyisissä ohjeissa esimerkiksi todetaan, että "[j]ournalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". Vuoden 1976 Lehtimiehen ohjeissa totuus oli selkeämpää: "Lehtimiehen tulee työssään pyrkiä totuuteen sekä virheettömään ja monipuoliseen tiedonvälitykseen". Kuten tieteessä, myös journalismissa on jouduttu hyväksymään ilmiöiden monimutkaisuus, monikerroksellisuus ja tulkinnallisuus. Kuten ei ole olemassa täysin objektiivista tiedettä, ei ole mahdollista päästä myöskään täysin objektiiviseen viestintään.

Tiedekiistat päätyvät Julkisen sanan neuvostoon

Julkisen sanan neuvosto on suomalaisen median itsesääntelyjärjestelmän ydin. Se perustettiin vuonna 1968 tulkitsemaan hyvää journalistista tapaa ja puolustamaan sanan- ja julkaisemisen vapautta. Käytännössä kaikki suuret mediayritykset ja journalistit ovat sitoutuneet noudattamaan Journalistin ohjeita. Neuvosto ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa. JSN ei ota käsiteltäväkseen asioita, joiden oikeudellinen prosessi on kesken tai kantelija uhkaa sillä. 13-jäseninen neuvosto jakaa vapauttavia tai langettavia ratkaisuja. Vuodesta 2015 asti neuvosto on voinut jakaa myös vakavan huomautuksen erityisen langettavassa tapauksessa.

Totuudenmukaisuuteen pyrkiminen joutuu erityisen kovalle koetukselle tiedeuutisoinnissa, jossa vastakkain asettuu tiedeyhteisöä haastava tulkinta ja vallitseva näkemys. Tyypillisesti tiedekiistoja koetaan historiantutkimuksessa ja ympäristöntutkimuksessa. Myös lääketiede on uusien tutkimus- ja kuvantamismenetelmien ansiosta kokenut lyhyen ajan sisällä monia mullistuksia. Nämä tutkimusalat näkyvät myös Julkisen sanan neuvostossa.

Omassa tutkimuksessani analysoin JSN:n tiedejuttuja koskevia ratkaisuja. Kun päätöksiä tehtiin vuosina 1994–2015 yhteensä 1 606 kappaletta, niin tiedettä käsittelevien juttujen osuus oli noin neljä prosenttia kaikista käsitellyistä kanteluista. On kuitenkin syytä muistaa, että iso osa vuosittaisista kanteluista karsitaan valmisteluvaiheessa eri syistä.

Yleisimmät kantelunaiheet koskivat piilomainontaa (20 tapausta) ja erilaisia tiedekiistoja (20). Myös tieteen parissa työskentelevien ammatillinen asema (16) herätti mediayleisön tekemään kanteluita. Muut aiheet (6) liittyivät useimmiten juttujen otsikointiin. Journalistin ohjeiden mukaan otsikolle pitää löytyä katetta sisällöstä. Langettavia ratkaisuja tiedejutuissa tuli yhteneväisesti muiden kanteluiden kanssa – keskimäärin tuona aikana noin 40 prosenttia jutuista sai neuvostolta huomautuksen eli niiden todettiin rikkoneen Journalistin ohjeita.

HTK-ohjeen rajankäyntiä

Tulevina vuosina on mielenkiintoista nähdä, miten tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatima Hyvä tieteellinen käytäntö -ohje ja Journalistin ohjeet tulevat "neuvottelemaan keskenään". Mitä ajatellaan upouutta tutkimustulosta raflaavin otsikoin käsittelevästä jutusta, kun peilataan sitä esimerkiksi ohjeeseen, jossa tuomitaan "yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta, sen tuloksista, tulosten tieteellisestä merkityksestä tai niiden sovellettavuudesta"? Koska tutkija ei voi päättää lehtijutun otsikkoa tai toimittajan valitsemaa näkökulmaa eikä rajoittaa mahdollista hehkutusta, voiko tutkija tahtomattaan joutua syytetyksi vääristelystä?

Mitä ajatellaan upouutta tutkimustulosta raflaavin otsikoin käsittelevästä jutusta, kun peilataan sitä esimerkiksi ohjeeseen, jossa tuomitaan "yleisön harhauttaminen esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta, sen tuloksista, tulosten tieteellisestä merkityksestä tai niiden sovellettavuudesta"?

Olennainen kysymys on myös vielä alustavan tutkimustiedon julkaiseminen tiedotusvälineissä ennen kuin tiedeyhteisö on ehtinyt sitä laajasti hyväksyä. Kiihtyvä tiedonvälitys ja tutkimuslaitosten kilpailu synnyttävät turhan otollisen maaperän mediahypelle, jonka kiihtyvää vauhtia voi olla vaikea katkaista. Sekä journalismin että tieteen uskottavuuden kannalta olennaista onkin, miten journalistit osaavat sijoittaa tutkimuksen oikeaan kontekstiin ja kuinka tutkijat malttavat mielensä.

Ulla Järvi on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri. Järvi oli Julkisen sanan neuvoston jäsen vuosina 2014–2016.


Lisätietoja:

Järvi Ulla (2016): Tiedekiistat ja tekstimainonta johtavat Julkisen sanan neuvostoon. Teoksessa: Järvi Ulla & Tuukka Tammi (toim.) Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia. Vastapaino.
Hyvä tieteellinen käytäntö -ohje: http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf
Journalistin ohjeet: http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/