TSV vahvasti mukana ensimmäisissä CoARA-työryhmissä ja kansallisen osaston perustamisessa

24.8.2023
Kuvituskuva, jossa näkyy rakennuksen katto ja sinistä taivasta.

TSV on mukana kansainvälisen tutkijanarviointia edistävän yhteenliittymä CoARAn kuudessa työryhmässä. Lisäksi TSV ehdottaa Suomen kansallisen osaston perustamista.

Coalition for Advancing Research Assessment (CoARA) käynnisti keväällä 2023 ensimmäisen haun, jossa sen jäsenet saivat ehdottaa perustettavia työryhmiä ja kansallisia osastoja vastuullisen arvioinnin edistämiseksi. Työryhmät toimivat käytännön yhteisöinä, jotka mahdollistavat keskinäisen oppimisen ja yhteistyön valituilla vastuullisen arvioinnin teemoilla. Osallistuvat jäsenet vaihtavat tietoa, oppivat toistensa kokemuksista, keskustelevat ja kehittävät konkreettisia tuotoksia tutkimuksen arvioinnin edistämiseksi ja jäsentensä sitoumusten toteuttamisen tukemiseksi. Työryhmien kesto on kaksi vuotta ja kaikki CoARA:n jäsenorganisaatiot voivat osallistua niiden toimintaan.

TSVn ehdottama monikielisyyttä ja kielivinoumia tutkimuksen arvioinnissa käsittelevä työryhmä on yksi valituista työryhmistä. Ehdotus laadittiin yhdessä yli 30 organisaation kanssa, mukaan lukien Marie Curie Alumni Association, OPERAS Research Infrastructure, Coimbra Group ja European Civil Society Platform for Multilingualism. Suomesta työryhmä-ehdotuksessa olivat mukana myös Hanken, Suomen Akatemia, sekä Tampereen ja Turun yliopistot.

Ehdotuksen valmistelutyötä luotsannut TSV:n pääsihteeri Janne Pölönen toteaa: “Tutkimuksen arvioinnin kieliprioriteetit ja -vinoumat aiheuttavat eriarvoisuutta, jonka seuraukset koskevat kaikkien alojen tutkijoita sekä kansalaisia Euroopassa ja globaalisti. Monikielisyys ei aluksi ollut arvioinnin uudistuksen agendalla, joten on todella hienoa että CoARA huomioi asian tärkeyden. Työryhmän tavoitteena on lisätä tietoisuutta monikielisyyden merkityksestä ja tuottaa käytännöllisiä ohjeita ja työkaluja kielinäkökohtien huomioimiseksi arvioinneissa”.

Figure of estimated disadvantages for non-native English speakers when conducting different scientific activities
Arvioidut haitat muille kuin äidinkielenään englantia puhuville suorittaessa erilaisia ​​tieteellisiä aktiviteetteja. Lähde: Tatsuya Amano et al., The manifold costs of being a non-native English speaker in science, PLOS Biology, https://doi.org/10.1371/journal.pbio.3002184

TSV on mukana kuudessa perustettavassa työryhmässä:

  • Monikielisyys ja kielivinoumat tutkimuksen arvioinnissa (Multilingualism and Language Biases in Research Assessment)
  • Akateemisen ura-arvioinnin uudistaminen (Reforming Academic Career Assessment)
  • Uran alku- ja puolivälissä olevat tutkijat – arviointi ja tutkimuskulttuuri (Early-and-mid-Career Researchers – Assessment and Research Culture)
  • Vertaisarvioinnin tunnustaminen ja palkitseminen (Recognizing and Rewarding Peer Review)
  • Kohti muutoksia: poikkitieteisyys, sovellettu/käytäntöön perustuva tutkimus ja vaikutukset (Towards Transformations: Transdisciplinarity, Applied/Practice-Based Research, and Impacts)
  • Vastuullisen tutkimuksen arvioinnin avoimet infrastruktuurit (Towards Open Infrastructures for Responsible Research Assessment)

Työryhmäehdotuksia oli haun ensimmäisellä kierroksella 32, joista CoARAn ohjausryhmä nimitti perustettavaksi kymmenen. CoARA julkaisi valitut työryhmät elokuun alkupuolella.

CoARA määrittää uusia tutkimuksen arvioinnin käytäntöjä

Heinäkuussa 2022 eurooppalaisia tutkimusrahoittajia edustava Science Europe julkaisi Agreement on Reforming Research Assessment -sopimuksen, joka määrittää uusia tutkimuksenarvioinnin käytäntöjä. Sopimus on syntynyt Euroopan komission käynnistämän kansainvälisen yhteistyön tuloksena. 

Sopimuksen toimeenpanoa edistää allekirjoittajien muodostama yhteenliittymä Coalition for Advancing Research Assessment (CoARA). Sopimuksen keskiössä ovat tutkimustyön ja sen arvioinnin moninaisuutta, avoimuutta ja syrjimättömyyttä edistävät toimet, jotka vahvistavat tieteen ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. 

Heinäkuun 2023 loppuun mennessä yli 600 organisaatiota oli allekirjoittanut sopimuksen, joiden joukossa 32 suomalaista organisaatiota, mukaan lukien 13 yliopistoa, 16 ammattikorkeakoulua sekä Dosenttiliitto, Suomen Akatemia ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunta.

TSV ehdottaa CoARA kansallista osastoa Suomeen

Teemaperusteisten työryhmien lisäksi CoARAlle voi lähettää ehdotuksia kansallisista osastoista, joiden tarkoituksena on tukea CoARA:n jäseniä tutkimuksen arvioinnin uudistamista koskevan sopimuksen sitoumusten täytäntöönpanossa kansallisella tasolla, huomioiden kyseisen maan ja eri organisaatioiden erityispiirteet. Tieteellisten seurain valtuuskunnan vastuullisen tutkijanarvioinnin koordinaattori Anna-Kaisa Hyrkkänen lisää: ”Kansallinen osasto vahvistaa olemassa olevien vastuulliseen arviointiin liittyvien työryhmien ja verkostojen yhteentoimivuutta. Kansallisen osaston ydinajatus on konkreettisten asioiden tekeminen, kuten riittävän vastuullisen arvioinnin koulutuksen suunnittelu ja toteuttaminen valtakunnallisella ja organisaatiotasolla”. 

Tieteellisten seurain valtuuskunta itsenäisenä julkisena organisaationa, joka koordinoi avointa tiedettä ja vastuullisen tutkijan arviointia Suomessa, ehdottaa valtakunnallista osastoa suomalaisen tiedeyhteisön puolesta ja toimii kansallisen osaston koordinaattorina.

TSV on ilmaissut CoARAlle kiinnostuksen perustaa Suomeen kansallinen osasto, jättämällä alustavan hakemuksen (Expression of Interest). Lopullinen hakemus jätetään syksyllä 2023 yhdessä kansallisen osaston toimintaan lähtevien organisaatioiden kanssa.

Lue CoARAn tiedote (7.8.2023) perustettavista työryhmistä CoARAn verkkosivuilta.

Lisätietoa:

CoARA-työryhmät: Janne Pölönen (janne.polonen@tsv.fi)

CoARA Suomen kansallinen osasto: Anna-Kaisa Hyrkkänen (anna-kaisa.hyrkkanen@tsv.fi

Pääkuva: Unsplash/ Hector J Rivas

 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös