Avoimen tutkimuksen kansallinen ohjausryhmä on valmistellut Suomalaista avoimen tutkimuksen julistusta, jossa linjataan suomalaisen avoimen tutkimuksen visio, missio sekä organisaatioiden sitoutuminen avoimuuden edistämiseen.
Arkaluonteisia ja luottamuksellisia tietoja sisältävän tutkimusaineiston kerääminen, käsittely, tallentaminen ja muut jatkotoimet edellyttävät huolellista aineistonhallinnan suunnittelua.
Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella 5.-6.6. järjestetyssä Pedaforum 2019 -tapahtumassa keskusteluttivat jatkuvan ja avoimen oppimisen haasteet. Miten opetus avataan ilman, että opettajien paineet kasvavat?
Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella 5.-6.6. järjestetyssä Pedaforum 2019 -tapahtumassa yhtenä teemana oli avoin oppiminen. Myös Oppimisen avoimuuden asiantuntijaryhmän viestintäteemalaiset olivat järjestäneet tapahtumaan ohjelmaa.
Vastuullinen avoin tiede kaipaa pelisääntöjä, jotta päätöksenteko perustuu luotettavaan tietoon, kuten Riikka Paloniemi ja Salla Rantala toteavat (HS 7.6.2019).
Tällä viikolla julkaistu hallitusohjelma on tieteen ja tutkimuksen kannalta myönteistä ja kiinnostavaa luettavaa. Tieteen merkitys ja rooli näkyvät läpi koko ohjelman.